Hyppää sisältöön

In English

26.3.2024

TOIMI-hankkeessa on tavoitteena heikommin työllistyville saumaton, matalan kynnyksen palvelupolku kohti työelämää

Raahen työssäkäyntialueella on käynnistynyt TOIMI-hanke, joka toimii työllisyyden kuntakokeilun asiakkaiden ja työttömien työnhakijoiden parissa.
25.3.2024

Oppisopimus joustaa työpaikan tarpeiden mukaan

Verhoilualaa opiskeleva Fardin Mohseni on tehnyt opintoja oppisopimuksella Finnsoffat Oy:lla jo kahteen otteeseen.
21.3.2024

Koulutuskeskus Brahe vetovoimainen yhteishaussa

Erityisesti hius- ja kauneudenhoitoala, logistiikka ja sisärakentaminen lisäsivät hakijamääriään. Palvelualojen hakijamäärä lähes tuplaantui.
21.3.2024

Hae eläintenkouluttajan ammattitutkintoon 24.3.2024 mennessä

Eläinalalle ammattilaiseksi – oman osaamiseen täydentämistä työ- tai harrastusmaailmaan? Tai sekä että! Haku eläintenkouluttajan ammattitutkintoon Ruukin luonto- ja hevoskeskukselle on käynnissä.
20.3.2024

SakuStarsista yksi mitalisijoitus ja neljä kunniamainintaa

Brahen opiskelija Ami Flink sijoittui kolmanneksi SakuStarsissa sarjassa tietokonegrafiikka.
18.3.2024

Raahessa ei jääty odottamaan kun pula osaajista uhkasi – nyt paikallinen koulutusmalli kiinnostaa ympäri Suomea

Koulutuksella on Raahen elinvoimalle iso merkitys. Siksi aiemmin seudulta lakkautettu ammattikorkeakoulutus päätettiin hankkia takaisin uudenlaisella koulutusmallilla, joka rakennettiin yhteistyössä paikallisen yrityselämän kanssa. Malli on herättänyt valtakunnallista kiinnostusta.
13.3.2024

Opiskele AMK-tutkinto Raahessa! Haku koulutuksiin on avoinna 27.3.2024 asti

Syksyllä Raahessa käynnistyy kolme AMK-koulutusta. Päivämuotoisena alkaa konetekniikan insinöörikoulutus ja monimuotototeutuksina sairaanhoitajakoulutus sekä rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutus.
13.2.2024

Koulutuskeskus Brahesta kuusi opiskelijaa Taitaja-finaaliin

Brahen opiskelijat ylsivät Taitaja-kilpailun finaaliin lajeissa mediasuunnittelu, visuaalinen myyntityö, yrittäjyys ja laborantti.
23.1.2024

Hygieniapassikoulutukset ja -testit keväällä 2024

Tarvitsetko hygieniapassin? Katso kevään koulutus- ja testiajat.
22.1.2024

Koulutuskeskus Brahe vahvasti edustettuna Taitaja-semifinaaleissa

Brahesta lähtee ennätysmäärä opiskelijoita kilpailemaan ammattitaidon SM-kilpailuihin.
22.1.2024

Ravintola-alan opiskelijat järjestävät kahvihetken Attendo Merilokin asukkaille

Koulutuskeskus Brahen ravintola-alan opiskelijat järjestävät juhlavan kahvitteluhetken Attendo Merilokin asukkaille perjantaina 26.1.
11.1.2024

Haemme asuntola- ja vapaa-ajanohjaajaa

Tuletko hyvin juttuun erilaisten nuorten kanssa ja arvostat kaunista ja luonnonläheistä työympäristöä? Koulutuskeskus Brahen Ruukin luonto- ja hevoskeskus hakee asuntola- ja vapaa-ajanohjaajaa määräaikaiseen työtehtävään.