Arja Sarpola, laboratorioalan päätoiminen tuntiopettaja, vesikemian dosentti ja vanhempi neuvonantaja
Olen Arja Sarpola. Olen laboratorioalan päätoiminen tuntiopettaja ja kehittäjäopettaja Koulutuskeskus Brahessa.
Olen myös Brahen alumni, sillä olen opiskellut laborantiksi yhdessä Koulutuskeskus Brahen edeltäjistä, Raahen ammattioppilaitoksessa, vuosina 1980–82.
Päädyin opiskelemaan laborantiksi silloisen laboratorioalan opettajan Pirkko Rouvisen ehdotuksesta. Olin käynyt lukion, ja pyrin eläinlääketieteelliseen, mutta en päässyt. Opetin siihen aikaan koirankoulutusta Raahessa, ja Pirkko oli minun ryhmässäni. Hän sanoi, että tule laboratorioalalle preppaamaan fysiikkaa ja kemiaa. Niin minä sitten tulin. Linja oli silloin uusi Raahessa, me olimme toinen vuosikurssi.
Kun valmistuin, lähdin Helsinkiin töihin kuuden vuoden ajaksi. Raahessa päin ei ollut hirveästi töitä. Ensin menin KCL:lle, jossa työ oli todella monipuolista – bakteerinkasvatuksesta lastulevypuristukseen. Vantaalla työskentelin Metsäntutkimuslaitoksella.
Pääkaupunkiseudun jälkeen lähdin Kannukseen, jossa myös työskentelin Metsäntutkimuslaitoksella. Siellä pyöritin laboratoriota, käytännössä kaappasin koko laboratorion haltuuni ja tein kemistin töitä. Aloitin myös kemian opinnot Oulun yliopistossa. Menin suoraan syventäville laitekursseille. En vielä tässä vaiheessa kuitenkaan tehnyt maisterin tutkintoa.
Työpaikka Tamrolla laite-edustajana oli todella syventävä laitekoulutus. Olin siellä kolme vuotta. Kävimme Saksassa koulutuksissa. Tamron aikana olen käynyt jokaisessa Suomen laboratoriossa Kristiinankaupunki-Vaasa-linjan yläpuolella ainakin kerran. Samalla tulivat laboratorioalan oppilaitokset tutuksi, sillä ne olivat asiakkaita. Kun vierailin kouluilla, olin matkasaarnaaja, joka halusi nostaa laboranttien ammattiylpeyttä. Sanoin, että te ette ole ”vain” laborantteja, te olette The Laborantteja. Laboratorioalan opettajat olivat yleensä kemistejä, ja laboranttina halusin kohottaa tulevien laboranttien ammattiylpeyttä omasta uravalinnastaan.
Mottoni on: ”Tietämättömyys ei ole synti, sen hyväksyminen on."
Välillä olin kotiäitinä. Kävin päivittämässä laborantin tutkintoni Raahen ammattioppilaitoksessa opistotasoiseksi, koska DNA-analyysit ja muu biokemia olivat tulleet alalle. Huomasin tällöin, että voisin jatkaa opiskelua ansiosidonnaisella työttömyystuella, kun minulla oli edelleen opinto-oikeus Oulun yliopiston kemian laitokselle. Menin tekemään maisterin tutkinnon loppuun ja valmistuin sieltä vuonna 2003. Opinnot sujuivat hyvin, ja gradustani tuli 3 artikkelia. Minusta 40-vuotias vastavalmistunut maisteri kuitenkaan ei kuulostanut hyvältä, ja ajattelin, että 45-vuotias tohtori olisi parempi titteli. Tein lopulta tohtoriopinnot ympäristö- ja vesitekniikan alalta kolmessa vuodessa, ja siinä samalla ammatillisen opettajan opinnot, sillä tiesin jo silloin haluavani opettamaan laboratorioalaa. Päädyin kuitenkin kymmeneksi vuodeksi Oulun yliopistolle tutkimustöihin. Siinä samalla lähdin mukaan pieneen Owatec-nimiseen yritykseen, jossa kehitin yrityksen analyysi- ja laatusysteemiä.
Sieltä lähdin töihin Kokkolaan, jossa työskentelin laboratoriopäällikkönä Kokkola Industrial Parkia (KIP) palvelevassa laboratoriossa. Minulla oli nelisenkymmentä alaista. Yrityssaneerauksen jälkeen palasin vielä yliopistolle ja Owatecille takaisin. Pohjoisin paikka, jossa olen työskennellyt, on Sodankylä, jossa olin pari vuotta kaivosalan laboratoriossa. Sieltä lähdin Nivalaan ympäristöalan firmaan nimeltään Feasib Oy pistämään heidän laboratoriotaan pystyyn. Feasibilla olen edelleen osa-aikaisesti vanhempana neuvonantajana.
Pari vuotta sitten hakeuduin takaisin Raaheen. Täällä oli auki ammatillisen opettajan ja terveystarkastajan paikat. Tulin valituksi molempiin, ja valitsin Koulutuskeskus Brahen. Olinhan halunnut koko ajan laboratorioalalle opettamaan, yliopistoajoista asti.
Vaikka opettajan työn ohessa toimin konsulttitehtävissä ja minulla on metallien vesikemian dosentuuri Oulun yliopistossa, identifioidun aina ”sisälukutaitoiseksi laborantiksi”.
Laboratoriot eivät myy mittaustuloksia, ne myyvät luotettavuutta. Laboratorioon ja siellä työskenteleviin ihmisiin pitää voida luottaa. Koen laboratorioiden tekemän työn erittäin tärkeäksi. Nautin laboratorioalalla siitä, että se on sekoitus pikkutarkkaa nysväämistä ja Pelle Peloton -luovuutta. Se on luonnontieteeseen perustuvaa, siinä on tiukat reunaehdot, mutta niiden sisällä saa hillua vapaasti.
Laboratorioalan ammatillisena opettajana on kiehtovaa se, että ala tarjoaa loistavan urapolun erityyppisille ihmisille. Alalla voivat menestyä hienosti ne, jotka ovat vähän introverttejä ja nörttejä ja haluavat tehdä työnsä viimeisen päälle hyvin. Mutta myös uuden kehittämisestä nauttiville pellepelottomille löytyy urapolkuja. Mentorointi on ollut minulle iän kaiken harrastus. Ihmisten urasuunnittelu on mielenkiintoista.
Olen myös aina pitänyt siitä, että pystyn lisäämään ihmisten tietoa asioista. Mottoni onkin: ”Tietämättömyys ei ole synti, sen hyväksyminen on.” Tykkään myös tarinankerronnasta. Työssäni kerron paljon tarinoita matkan varrelta. Vuorovaikutus on ihmisten kanssa kiinnostaa. Kun saan jonkun hiljaisen tyypin naurahtamaan siinä kohti, kun oletan, että pitäisi naurattaa, se on voitto.
Minulla on työhistoriani kautta valtava ammatillinen verkosto. Olen ollut myös aktiivinen alan järjestöissä. Opiskelijoista mietin, että mihin työpaikoille he sopisivat. Yritän löytää jokaiselle parhaiten sopivat työtehtävät ja -ympäristön verkostoistani. Koululla opitaan perusteet, työpaikalla syvennytään.
Ammatillisen opettajan työssä pystyn hyödyntämään koko työhistoriani. Esimerkiksi tutkimustyössä voin käyttää vain kapean osan. Siksi haluan tehdä töitä nimenomaan laboratorioalan ammatillisena opettajana; saan kertoa niin lastulevyjen lujuusanalyyseistä, kampylobakteerien tunnistamisesta kuin kullanmääritysmenetelmistä. Aion jatkaa tässä työssä eläkeikään saakka. Eläkeiän olen sitten määritellyt seuraavasti: Kun kerron kolmannen kerran samalla kahvitauolla saman vitsin, ja se ei enää naurata, minut ohjataan hellästi lähimpään kiikkustuoliin.
Ja vaikka opettajan työn ohessa toimin konsulttitehtävissä ja minulla on metallien vesikemian dosentuuri Oulun yliopistossa, identifioidun aina ”sisälukutaitoiseksi laborantiksi”.