Aune Hummasti, eläintenhoitaja
Olen Aune Hummasti. Valmistuin eläintenhoitajaksi joulukuussa 2024. Tällä hetkellä olen töissä maatilalla, navetassa eläintenhoitajana. Työtehtäviini kuuluu eläinten hoitaminen, joka sisältää muun muassa lypsystä huolehtimisen, kuivitukset ja vasikoiden ruokinnan.
Ala on kiinnostanut nuoresta asti. Kävin kokeilemassa ennen Ruukkiin opiskelemaan tuloa myös elintarvikealaa, mutta eläintenhoitoalalla tuntuu, että olen löytänyt sen oman jutun.
Ruukin luonto- ja hevoskeskuksessa monimuoto-opiskelu sopi minulle parhaiten. Oma opintopolku suunniteltiin alusta lähtien joustavaksi. Sain valita itse, mitä opiskelen koulutustarjonnasta.
Nykyinen työpaikka löytyi jo opintojen aikana. Tein opintoja monipuolisesti työelämässä. Työskentelin lemmikkitarvikeliikkeessä sekä erilaisilla tuotantoeläintiloilla. Tutuksi tulivat työt lammastilalla, emolehmätilalla sekä maidontuotantotiloilla kahdessa eri robottinavetassa. Myös lypsyasemalla työskentelystä sekä parsinavetan työtehtävistä ehti eri tiloilla tulla harjoitusta.

Parhaiten mieleen on jäänyt opiskeluajoilta kaikki työelämässä oppimisen jaksot. Erityisenä hetkenä on jäänyt mieleen se, kun sain ensimmäisen kerran auttaa lehmää poikimisessa. Vaikka olin opiskelija, olin tasavertainen tilan väen kanssa. Mieleenpainuvaa oli myös se, kun olin ensimmäistä kertaa auttamassa lammasta karitsoimisessa. On ollut hienoa, kun on päässyt auttamaan uutta elämää alkuun.
Opiskeluaikana toimin opiskelijavaikuttajana. Olin mukana opiskelijakunnan hallituksessa. Kävin myös tutorkoulutuksen. Opiskelijakunnan hallitus tapasi koulun johtoa ja sai kertoa kuulumisia ja toiveita, mitä omassa yksikössä voisi kehittää. Opiskelijavaikuttajina suunnittelimme myös Brahen Amisgaalaa, joka toteutettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 2024. Opiskelijakunnan porukassa ja tapaamisissa oli hauskaa, ja tuli sellainen olo, että asioihin pystyy vaikuttamaan.
Nyt kun olen työelämässä, haluan edelleen kehittää omaa osaamistani. Työn ohessa on tarkoitus hankkia lisää osaamista sorkkahoidosta, naudan ruokinnasta ja siementämisestä. Viihdyn eläintenhoitajan työssä.

