Hyppää sisältöön

In English

Opiskelijamme äänessä

Millainen Raahe on opiskelukaupunkina? Antaa opiskelijoidemme kertoa itse omin sanoin! Artikkeleissa puheenvuoron saavat myös opettajat ja työelämän edustajat.Ensimmäiset Raahen KAMKilaiset aloittivat opiskelunsa 2018 ja tänä päivänä AMK-opiskelijoita on Raahessa lähes 250. Opiskelijoilta kysyttäessä, nostivat he parhaiksi puoliksi mukavan yhteishengen. Kehuja saivat myös opettajilta saatu tuki ja monimuoto-opintojen joustavuus. Erityisesti peliala on houkutellut opiskelijoita ympäri Suomen ja heille raahelaisten itsestään selvänä pitämät lyhyet etäisyydet, luonnonläheisyys ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat tulleet mukavana bonuksena.

Lue opiskelijoidemme kommentteja:

Valitsin KAMKin koulutuksen, koska tarjolla oli rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööritutkintoon johtava koulutus monimuototototeutuksena ja tämä ala oli kiinnostanut minua jo pitkään. Yllätyin siitä, kuinka sujuvaa etäopiskelu oli. Se mahdollisti katsomaan luennot nauhalta aikana silloin, kun se itselle parhaiten sopi. Kurssin yhteishenki on pystytty luomaan, vaikka lähitapaamisia on ollut vain muutamia kertoja lukukaudessa. Opiskelijan näkökulmasta Raahessa on hyvä tilanne asuntojen suhteen, pienet välimatkat, ja pyörällä pääsee kulkemaan joka paikkaan. Lisäksi täällä on hyvät liikuntamahdollisuudet ja Raaheopisto järjestää edullisia jumppia. Toivottavasti opiskelijoiden myötä myös iltaelämä nousee vanhaan, tekun aikaiseen kukoistukseen.     

Valitsin KAMKin rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutuksen, sillä halusin opiskella työn ohella sujuvasti ja joustavasti. Minut yllätti se, kuinka sujuvaa monimuoto-opiskelu Raahessa on: joustavat opiskelu käytännöt, aikataulut, sujuva toteutus, monipuoliset kurssit ja ystävälliset opettajat. Kun en opiskele, vietän ansaittua vapaa-aikaa meren jäällä näin talviaikaan. Apua opintoihin on tarjolla kanssaopiskelijoilta ja muilta vuosikurssilaisilta. Opiskelu on joustavaa ja pystyt itse vaikuttamaan millä tavalla opiskelet, reaaliajassa vai jonain toisena päivänä. 

Valitsin KAMKin konetekniikan insinööritutkintoon johtavan koulutuksen, koska niitä oli tarjolla nyt myös omassa kotikaupungissani. Yllätyin siitä, kuinka mukavaa olikaan palata takaisin kouluun! Meillä on hyvä yhteishenki ja olen saanut mukavia luokkakavereita, jotka tukevat toisiaan. Kun en opiskele, lähden tallille ratsastamaan ja puuhaamaan hevosten kanssa! Välillä meidän täytyy käydä Kajaanissa mm. tekemässä labraharjoituksia. 

Hain rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriopintoihin, koska olin harkinnut rakennusalan opintoja jo jonkin aikaa ja nyt se alkoikin Raahessa monimuotona. Minua yllätti se, että opiskelu verkon kautta onnistui niin vähillä "lähiopinnoilla", ettei työstä juurikaan tarvinut vapaapäiviä opiskeluun. Hauskinta opiskelussa on ryhmätyöt ja lähiopetuspäivät, kun tapaa toisia ryhmän opiskelijoita välillä livenäkin. Jaamme kokemuksia ja pulmia opiskelijoiden kesken, kaikki kun omat samassa opiskeluvaiheessa. Etäopiskelu on käytännön järjestelyiltään helppoa, opiskelun ajoittaminen omaan päivärytmiin onnistuu hyvin ja uuden oppiminen on hauskaa.

Hain KAMKin järjestämään rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööritutkintoon johtaviin monimuoto-opintoihin, koska se vaikutti helpommalta tavalta saada insinöörikoulutus ilman muuttamista tai jatkuvaa ajamista. Myös mahdollisuus osallistua tunneille tallenteilta oli perheelliselle loistojuttu. Minut yllätti se, miten monista taustoista ja ammateista oltiin hakeuduttu kouluun. Myös pakollisten lähipäivien vähyys yllätti. Hauskinta Raahessa on yhteiset lounaat lähipäivinä milloin missäkin ravintolassa. Kun en opiske, vietän aikaa perheen kanssa oleskellen ja pianoa soitellen. Täällä monimuotokoulutus on oikeasti monimuotokoulutus. Toteutusvaihtoehtoja löytyy yhtä monta kuin on opiskelijaakin. Itse otin edellisestä työstä opintovapaata ja opiskelin edellisen illan luennot seuraavana aamuna. Näin sain olla illat perheeni kanssa. Vain yksittäisiä tunteja oli seurattava reaaliajassa.

Hain KAMKin rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööritutkintoon johtavaan monimuotokoulutukseen, koska se antoi mahdollisuuden opiskella nykyisen työni ohessa. Omaa ryhmää nähdään livenä tosi harvoin, mutta monimuotona opiskelu on todella kätevää! Parasta ovat lähijaksot, jolloin näkee luokkakavereita. Vertaistuki on tärkeää näin pääsääntöisesti yksin puurtaessa. Olisipa nähty vieläkin enemmän! Kun en opiskele, hiihtelen! Harjoittelupaikan saaminen on ollut valitettavasti haastavaa. Vaikka kaupunki on puhunut alan tarpeesta, ei se harjoittelupaikkojen tarjonnassa ainakaan vielä näy. Kysely ja hakeminen kannattaakin aloittaa heti, erityisesti kaupungin alueen ulkopuolelta

Hain KAMKin rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriopintoihin, kun sattui olemaan itselle sopiva koulutus tarjolla. Muut opiskelijat ovat hyviä tyyppejä, ja kun opiskelen monimuotona, saan olla myös kotona lasteni kanssa.

Hain KAMKin pelialan tradenomiopintoihin, koska ala kiinnosti minua ja pääsin helpolla sisään. Asunnot ovat melko halpoja Raahen alueella, ja on aikaa katsella mihin muuttaa. Eniten minut yllätti se, että opiskelu alkoi tuntua jopa mukavalta. Hauskinta Raahessa opiskelussa on oikeastaan kokonaisuudessaan kaikki mitä tähän asti on päässyt opiskelemaan. Luokkakaverit ovat kaikki erittäin mukavia ja ystävällisiä, ja heihin on ollut erittäin helppo tutustua. Kun en opiskele, harrastan jalkapalloa, futsalia ja videopelejä. Raahe on rauhallinen ja viihtyisä kaupunki, jos miettii opiskelupaikkaa myös sijainnin kannalta.

KAMKin pelialan tradenomikoulutus vaikutti hyvältä ja hakijoista ei ollut liian tungosta, kuten Jyväskylään tai Tampereen amkkiin. Pääsin koulutukseen sisään viimeisillä yhteishakuviikoilla. Olen pitänyt kokonaisvaltaisesti opiskelusta KAMKissa ja Raahessa. Luokkakaverit ovat olleet ystävällisiä ja silloin kun en opiskele, yritän vaan ottaa rennosti. Vinkkinä tuleville opiskelijoille se, että asuntoja kannattaa käydä katsomassa paikan päällä, usealta yritykseltä tai yksityisiltä vuokraajilta.

Hain Raaheen opiskelemaan, koska täällä oli tarjolla peli-alan tradenomikoulutus. Minut yllätti se, että opinnot olivat Lybeckerin rakennuksessa toisen asteen opintoja suorittavien kanssa ja siitä, kuinka hyvä kone-setuppi oppilaille tarjottiin. Hauskinta Raahessa opiskelussa on koulun jälkeiset tapahtumat, ja luokkakaverini ovat mukavia. Vapaa-ajallani pelailen videopelejä. Minut yllätti myös se, että Raahessa ei toimi Foodora tai Wolt, eikä ole 24h ruokakauppaa. Myös ruokapaikat menevät aikaisin kiinni. 

Hain KAMKin pelialan tradenomiopintoihin Raaheen, sillä se oli lähempänä kotia kuin Kajaani. Eniten minut yllätti opiskelussa se, kuinka perusteista kaikki aloitetaan. Oletus oli siis, että pitäisi olla jo osaamista alalta, mutta ei sitä oikeastaan tarvitse. Hauskinta Raahessa opiskelussa on opintojen monipuolisuus. Toivoisin tietenkin, että pääsisi pian lähiopetukseen, koska etäopetus alkaa konahtaa. Siihenpä me emme voi kuitenkaan itse vaikuttaa, kiitos koronan. Luokkakaverit ovat olleet todella mukavia ja meille on syntynyt nopeasti porukka, joka pitää hauskaa yhdessä koulun ulkopuolellakin! Kun en ole koulussa, pelailen, striimaan tai muuten vaan chillailen. Itselleni oli melkoinen kulttuurishokki, kuinka pieni paikka Raahe oikeasti on, mutta muuten olen kyllä viihtynyt todella hyvin!

Olen konetekniikan insinööriopiskelija Raahesta. Minut yllätti monimuoto-opinnoissa se, että etenemisvauhti oli niin kova. Luokkakaverini ovat ihan jees, ja silloin kun en opiskele, olen töissä. Minulle Raahe on nautinto.