Auli Kananen 26.4.1993

Lybeckerin tyttökoulusta Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen

– koulun elämää yli sadan vuoden ajalta

Lainaus uuden koulurakennuksen vihkiäistilaisuudessa vuonna 1985 esitetystä historiikista:

”Entisessä Raahessa ei ollut koulua tyttölapsia varten, vaikka siellä kyllä oli koulu, jossa kaikki kisällit ja oppipojatkin saivat käydä hakemassa tietoja ja taitoja. Parempiosaiset lähettivät tyttärensä mamsellien luo oppia saamaan, ja jotkut kävivät aina Tukholmassa saakka noutamassa viisautta. Kuitenkin vähäväkinen Raahe ei jaksanut astua mamsellien kouluun, joihin piti suorittaa kalliit opetusmaksut. Lisäksi paikkavaatteissa kävijöistä ei olisi tullut rikkaitten rinnalla istujia. Monet eivät osanneet ruotsia, jota useimmissa mamsellien kouluissa käytettiin. Ja kaiken lisäksi koko pikkukaupunki olisi paheksunut, jos joku Katinhännän mökin tytär olisi ruvennut opinnoissaan pyrkimään isoisten rinnalle. Merimiehen leski Kaisa Lindman ei piitannut naapureiden puheista, vaikka sanottiin, että hän kouluttaa tyttäristään pappeja. Kaisa Lindman ei nimittäin ollut ainoa, joka pienessä meidän kylässä piti välttämättömänä, että myös köyhälistön tytöt pääsevät poikien tavoin opintielle. Toinen heistä oli 26-vuotias Sofia Franzén, rikkaan kauppaneuvos Zahris Franzénin tytär.”

Koulun perustaja Sofia Lybecker (os. Franzén)

Sofia Lybeckerin isä Zahris Franzén oli kotoisin Oulusta. Hän tuli kirjanpitäjäksi Raaheen Langin kauppahuoneeseen ja avioitui Raahen rikkaimman miehen, suurkauppiaan ja laivanvarustajan Johan Langin tyttären Johannan kanssa. Tästä avioliitosta syntyivät tyttäret Sofia (27.12.1916) ja Helena (27.7.1819). Äidin kuollessa Sofia oli kymmenvuotias.

Sofia oli itse saanut koulutuksensa yksityisessä, Ruotsista tulleiden “mamsellien” koulussa. Mamsellien kouluissa annettiin opetusta uskonnossa, historiassa, maantiedossa, matematiikassa ja luonnontieteissä. Näiden lisäksi opetettiin käsitöitä, koruompelua ja hieman ranskaakin. Kasvatustaan Sofia oli käynyt täydentämässä Tukholmassa kolmen vuoden ajan asuen setänsä, runoilijapiispa Franz Mikael Franzénin luona. Myöhemmin hän teki isänsä ja siskojensa kanssa vielä ainakin kaksi matkaa Ruotsiin. He viipyivät setänsä luona useita viikkoja ja seurustelivat sedän tuttavapiiriin kuuluneiden J.J. Nervanderin, Nicanderin ja G.H. Melinin kanssa. Seurustelu sedän ja tämän ystävien kanssa antoi varmaan hänelle vaikutteita. Sofian kerrotaan olleen luonteeltaan vilkkaan sekä kauniin ja tarmokkaan. Näiden lisäksi hänen sanotaan olleen hartaan uskonnollisen ja helläsydämisen.

Sofia halusi tehdä jotakin kotikaupunkinsa varattomien tyttöjen hyväksi. Hän oli sitä mieltä, että tietämättömyys ajaa ihmiset turmioon ja köyhyyteen, ja hän päätti antaa äidinperintönsä varattomien lasten koululle, jotta nämä välttyisivät joutumasta huonoille teille.

Sofia oli mielessään asettanut tulevalle aviomiehelleen ehdoksi, että tämän tuli hyväksyä hänen koulunperustamisajatuksensa ja sallia rahojen käyttö tähän tarkoitukseen, ennen kuin Sofia suostuisi menemään hänen kanssaan naimisiin. Tuohon aikaan ei tytöillä ollut määräysvaltaa omaisuuteensa, ja avioitumisen jälkeenkin rahat siirtyivät aviopuolison määräysvaltaan.

Isä ei ymmärtänyt Sofian koulunperustamisajatuksia eikä antanut niille suostumustaan. Varakkaan kauppahuoneen tyttärenä hänellä kerrottiinkin olleen kosijoita, mutta kovin helposti ei löytynyt sellaista kosijaa, joka salli hänen täyttää toiveensa. Sofian kerrotaan tavanneen tulevan puolisonsa Georg Henrik Lybeckerin tämän vieraillessa Raahessa. Porvariskodeissa pidettiin juhlia ja tanssiaisia, joissa nuoret seurustelivat ja tapasivat toisiaan – näin myös Sofia Franzén ja Georg Lybecker tapasivat toisensa.

Koulun perustamislahjakirja allekirjoitettiin Sofian ja Georg Lybeckerin hääpäivänä 14. helmikuuta 1843. Sofia oli silloin 26-vuotias ja vapaaherra Lybecker 43-vuotias. Koulun toiminta käynnistyi tasan vuotta myöhemmin, 14. helmikuuta 1844, lahjoittajan määräyksen mukaisesti. 

Lindmanin sisarusten aika vuodesta 1844 vuoteen 1869

Lybeckerin koulun ensimmäisinä opettajina toimivat Lindmanin sisarukset Sofia Lybeckerin esittämän toivomuksen mukaan. Säilyneiden kertomusten mukaan Sofia oli suullisesti esittänyt toivomuksen, että niin kauan kuin sisarukset tahtoivat ja kykenivät, heille olisi annettava etuoikeus opettajattaren toimeen hänen koulussaan. Lindmanin sisaruksille oli tarjoutunut mahdollisuus päästä mamsellien oppiin. Ruotsista oli tullut pari mamsellia, jotka olivat vuokranneet heidän kotitalostaan tilat kouluaan varten. Sisarukset olivat kouluiässä ja he auttoivat opettajattaria kouluhuoneen ja asunnon siivouksessa ja saivat palkakseen ilmaisen opetuksen. Siellä he oppivat tekemään käsitöitä, varsinkin hienoja koruommeltöitä. Lisäksi tytöt olivat opiskelleet kaupungin ala-alkeiskoulun opettajan maisteri Cajanuksen luona. Monen mielestä oli liikaa ylellisyyttä, että merimiehen leski koulutti tyttäriään. Kaisa Lindman oli itse jäänyt nuorena leskeksi ja huolehti perheensä toimeentulosta. Kaupatessaan Savossa ja Karjalassa Raahen porvareitten tavaroita Kaisa oli tullut huomaamaan, että kouluopetus oli tytöillekin välttämätön.

Koulun ensimmäiseksi opettajaksi tuli Susanna Lindman, joka toimi opettajana seitsemän vuotta aina avioitumiseensa saakka. Hän jätti opettajan toimen mennessään naimisiin maalari Lindin kanssa, mutta leskeksi jäätyään palasi uudelleen opettajaksi toimien siskonsa Elisabetin (Liisun) apulaisena. Katariina oli silloin tällöin sisaruksiaan auttamassa. Sisarukset pitivät koulua aluksi omassa kotitalossaan. Tilikirjojen mukaan heille ei maksettu korvausta tiloista, vaan korvaus sisältyi opettajan palkkaan. Koulunpito oli muutenkin hyvin vaatimatonta. Ensimmäisenä vuonna hankittiin kolme pulpettia, musta taulu ja viisi kivi- eli laskutaulua. Seuraavana vuonna ostettiin kolme rukkia ja kahdet kangaspuut.

Oppilaiksi otettiin vain kaikkein köyhimpien perheitten tyttöjä, etupäässä orpoja, eikä samasta perheestä otettu kuin yksi tyttö kouluun. Kouluun olisi tulijoita kyllä ollut, koska Raahessa kuten muuallakin maassa ei ollut vielä kansakoulua. Koska oppilaat olivat köyhimpien kotien lapsia, koulua sanottiinkin “Lybeckerin köyhäinkouluksi”, “Köyhäin tyttöjen kouluksi” ja “Lybeckerin pienten lasten kouluksi”. Koulun viralliset nimet eivät kuitenkaan tulleet näistä, vaan virallinen nimi oli “Lybeckerin tyttökoulu”.

Ensimmäisistä oppilaista ei ole tietoja. Viralliset oppilasmatrikkelit ovat vuodesta 1851 alkaen. Matrikkelitietojen mukaan tytöt tulivat kouluun noin kymmenvuotiaina ja kävivät koulua keskimäärin neljä vuotta.

Vuodelta 1854 olevassa johtokunnan pöytäkirjassa on seuraava maininta opetuksesta, jonka mukaan opetusta on annettu katekismuksessa ja raamatunhistoriassa. Lisäksi harjoiteltiin kaunokirjoitusta ja laskentoa. Pöytäkirjassa on maininta myös käsityönopetuksesta. Lukukauden aikana oli käytössä kahdet kangaspuut ja yhdeksän rukkia. Kangaspuilla oli kudottu 33 kyynärää puuvillapalttinaa ja rukilla kehrätty 2 leiviskää pellavia. Valmistetut työt huutokaupattiin kevätlukukauden lopussa, ja varat käytettiin koulun hyväksi.

Koulussa toimi opettajina Lindmanin sisarusten lisäksi pastori Zahris Toppelius vuodesta 1848 alkaen opettaen uskontoa. Toppelius toimi opettajana 20 vuotta. Vuonna 1856 otettiin koululle vielä kolmas opettaja. Ala-alkeiskoulun opettaja maisteri B.A. Petrelius toimi opettajana yhden vuoden, ja saman koulun rehtori N.G. Emeleus vuodesta 1857 kymmenen vuoden ajan. He antoivat opetusta maantiedossa, historiassa ja laskennossa.

Koululle vuokrattiin oma huoneisto vuonna 1854. Opettajalla oli asunto koulun tiloissa. Vuonna 1859 koulu sai lahjoituksena oman talon Reiponkadulta. Lahjoituksen teki Helene Bergbom (os. Franzén), Sofian nuorempi sisar.

Lindmanin sisarusten opetuksesta sanottiin: “Kyllä Lindmanin sisarusten aikana oppi koulussa.” Susannasta kuitenkin pidettiin opettajana enemmän, sillä hän ei ollut niin ankara opettaja kuin sisarensa Liisu. Varsinaista opettajankoulutusta ei Suomessa vielä ollut. Ensimmäiset kansankoulunopettajat valmistuivat Jyväskylän seminaarista vuonna 1867. Vuonna 1869 julistettiinkin opettajan toimi haettavaksi. Asiakirjoissa ei ole tietoa, pantiinko toimi auki johtokunnan vai sisarusten aloitteesta. Sisarusten ikä ei voinut olla syynä, koska Susanna oli silloin 47 vuotias ja Liisu 48 vuotias. Sisarukset elivät vielä pitkään. He kuolivat molemmat vuonna 1903, Susanna kesäkuussa ja Elisabet marraskuussa. Elisabet sai Kansanvalistuseuralta 100 mk kunniapalkinnon tunnustukseksi pitkäaikaisesta sivistystyöstä. Hän ei kuitenkaan käyttänyt rahaa, ja seteli löydettiin hänen kuoltuaan virsikirjan välistä. Opettajantoimesta erottuaan hän ansaitsi toimeentulonsa vehnäleipien leipomisella.

Kansakoulunopettaja Fredrika Pietilän uudistukset

Avoimeksi julistettuun opettajantoimeen valittiin Jyväskylän seminaarista valmistunut opettajatar Fredrika Pietilä. Asiakirjoissa ei ole säilynyt tietoja, oliko toimeen muita hakijoita. Uno Cygnaeuksen oppilaana ja vasta valmistuneena opettajana Fredrika ryhtyi uudistamaan koulua. Opetus järjestettiin kansakouluopetuksen tapaan havainnolliseksi – esimerkiksi koneellinen ulkoluku jätettiin pois. Uusina aineina opetettiin voimistelua, ja myös maantiedon opetusta lisättiin. Koululle hankittiin muun muassa Euroopan kartta. Käsityönopetustakin uudistettiin, ja opetus aloitettiin ns. Fröbelin töillä. Raahen vanhoillista väestöä eivät uudistukset miellyttäneet, ja kaupungissa puhuttiinkin, että hyvä koulu meni pilalle. Ei opettajatar Pietiläkään kauan toimessaan viihtynyt, vaan hän haki Raaheen vuonna 1872 perustettuun kansakouluun, johon hänet myös valittiin opettajaksi. Kolme vuotta myöhemmin hän siirtyi opettajaksi Oulun kansakouluun.

Lybeckerin tyttökoulusta Lybeckerin käsityökouluksi

Kansakoulun perustaminen vaikutti koulun toiminnan muuttumiseen. Kansakoulun perustamisen jälkeen kaikilla Raahen tytöillä ja pojilla oli mahdollisuus saada opetusta kansakoulussa, eikä Lybeckerin koulua entisessä tehtävässään tarvittu. Kansakoulujen johtokunta teki vapaaherra Lybeckerille anomuksen, että hänen puolisonsa perustama koulu saataisiin lakkauttaa ja käyttää varat kansakoulun hyväksi. Lybecker ei kuitenkaan hyväksynyt esitystä, ja niin kaupungin porvarien taholta tehtiin ehdotus, että koulu muutettaisiin naiskäsityökouluksi, johon kenraali suostuikin. Sofia ei itse voinut enää sanoa mielipidettään, koska hän eli vain neljä vuotta koulun perustamisen jälkeen.

Koska koulun toiminta muuttui, oppikirjat ja pulpetit myytiin kansakoululle. Kun koulun johtajattaren virka tuli avoimeksi Fredrika Pietilän siirryttyä kansakouluun, nyt toimeen haluttiin saada kunnollinen ja käytännöllinen käsityöihminen, jollainen olikin saatavissa omasta kaupungista. Näin käsityökoulun ensimmäiseksi johtajattareksi tuli neiti Sofia Mathlin. Hän ei ollut itse saanut koulusivistystä, mutta oli taitava kudontatöissä. Hänet tiedettiin myös hyväksi talousihmiseksi, koska hän oli pitänyt ruokalaa ja käynyt pitoja laittamassa.

Ennen Lybeckerille tuloaan mamselli Mathlin oli ollut taloudenhoitajana yhdeksän vuotta Pudasjärven pappilassa, jossa kudottiin paljon kankaita. Sofia Mathlin toimi opettajana 24 vuotta.

Olga Sarkkila, josta tuli koulun seuraava johtajatar, oli itse käynyt Lybeckerin käsityökoulua Sofia Mathlinin aikana. Olga kävi Lybeckerin käsityökoulua kaksi vuotta, aloittaen koulunkäynnin kansakoulun jälkeen syksyllä 1886. Hän kirjoittaa muistelmissaan, minkälaista oli koulunkäynti mamselli Mathlinin aikaan:

“Kansakoulun viimeiseltä luokalta pääsi Lybeckerin kouluun seitsemän tyttöä. Koulua käytiin silloin kaksi vuotta, ja siellä oli edellisen vuoden oppilaita saman verran, joten heitä oli yhteensä viisitoista. Työpäivät aloitettiin aamurukouksella, ja kukin luki vuorollaan kaksi värssyä Uudesta Testamentista. Koulussa kudottiin paljon tomu-, pyyheliina- ja ruokaesiliinakankaita, sillä ne kävivät hyvin kaupaksi. Lisäksi kudottiin miesten paitakankaita ja ‘nyppytäkkejä’. Ompelutyöt tehtiin ensisijaisesti käsin. Ne oppilaat, jotka kävivät koulua kaksi vuotta, saivat kutoa itselleen leninkikankaan koulun aineista.”

Lybeckeriltä haluttiin usein tyttöjä palvelukseen kesken koulunkäynnin. Mamsellin kerrotaan sanoneen tytöille: “Etpä pääse palvelukseen.” Toisinaan, jos hän suuttui, hän taas ajoi tytön kotiin, mutta meni muutaman päivän päästä hakemaan takaisin kouluun.

Mamsellia saatettiin hakea kesken päivän jonkun sairaan luo, jolloin tytöt jäivät keskenään. Silloin työt jäivät, alkoivat arvausleikit ja piirin pyörintä kielloista huolimatta. Yksi tytöistä piti vahtia, ja kun mamselli palasi, olivat kaikki toimissaan kuin mitään luvatonta ei olisi tehty.

Sofia Mathlinin ammattitaitoa osoittaa se, että hän pystyi valmiista kankaasta ottamaan kankaan mallin selville ja sitten kudottamaan sen. Olga Sarkkila kertoo, että opettaja Mathlin oli selvittänyt ryijyn kudonnan saksalaisen mallin mukaan, ja koululla kudottiin paljon isoja ryijyjä ja keinutuolinmattoja. Olga itse oli hyvin taitava jo kouluaikanaan, koska mamselli Mathlin lähetti hänet kaupunkilaisten luo neuvomaan kankaiden rakentamisessa ja kutomisen aloittamisessa. Olga Sarkkila pääsi Lybeckerin koulusta keväällä 1888 ja sai itselleen kutomansa leninkikankaan. Koululla teetettiin paljon tilaustöitä, ja Olga Sarkkila kävi kutomassa koululla ryijyjä saaden palkkaa 50 penniä päivältä ja lisäksi päivällisen.

Opettajatar Olga Sarkkila

Olga Sarkkilan isä oli raahelainen seppämestari Juho Sarkkila, ja äiti Kristiina Karlund. Olgan isän kehuttiin olevan Raahen parhaita rautamiehiä. Sarkkilan perheessä oli seitsemän poikaa ja yksi tyttö. Pojista kaksi kuoli jo aivan pieninä, ja kolme noin parikymmenvuotiaina. Isä Juho ja kaksi pojista kuoli keuhkotautiin vuonna 1882, Olgan ollessa kymmenvuotias. Olgan äiti piti sepän liikettä kuusi vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Apunaan hänellä oli kisällejä.

Olgan veljet pantiin opintielle. Vanhin veli Arvid kävi lyseon Oulussa, josta hän tuli ylioppilaaksi vuonna 1884. Papiksi hän valmistui vuonna 1887. Hjalmar eli Jammu-veli kävi kansakoulun, josta hän pääsi vuonna 1880. Raahen Porvari- ja Kauppakouluun Jammu meni 18-vuotiaana. Hän menestyi hyvin ja sai 200 mk stipendin Kööpenhaminassa käyntiä varten. Jammusta tuli myöhemmin kirjanpidon opettaja Oulun kauppakouluun.

Olga Sarkkila kävi kansakoulun ja meni Lybeckerin käsityökouluun vuonna 1886, käyden sitä kaksi vuotta. Olgan päästötodistuksessa opettaja Sofia Mathlin mainitsee hänen olevan hyväkäytöksisen ja erinomaisen ahkeran, lisäksi erityisen lahjakkaan ja taitavan kaikissa koulun käsitöissä, erityisesti kudonnassa. Lybeckerin koulun käytyään Olga lähti veljensä Jammun luo Kullaalle “huushollerskaksi”. Arvid-veli oli hankkinut tietoja Hämeenlinnan käsityökoulusta ja sen hakuvaatimuksista. Olga lähti opiskelemaan Hämeenlinnaan syyskuussa 1891 ja valmistui sieltä käsityönopettajaksi keväällä 1892. Syyslukukauden 1892 hän opiskeli vielä Oulussa Alceniuksen käsityökoulussa suorittaen täydellisen kurssin liinavaateompelussa. Kaikkien näiden opintojensa jälkeen Olga oli pätevä käsitöiden opettajaksi. Tosin hän oli jo opettanut käsitöitä tytöille Leinebergin tehtaan kansakoulussa ollessaan veljensä Jammun luona Kullaalla.

Tammikuussa 1893 Olga valittiin Rovaniemelle sijoitetun Oulun Läänin Talousseuran Naiskäsityökoulun johtajattareksi ja opettajaksi. Koulu lopetettiin kuitenkin jo saman vuoden kesällä. Kun koulun toiminta siirrettiin Kuusamoon, jossa toiminta käynnistyi keväällä 1894, Talousseura kutsui Olga Sarkkilan käsityönopettajaksi. Olga oli toimessaan maaliskuulle 1896 saakka. Työtodistuksissa hänen sanotaan "suorittaneen toimensa kiitettävällä innolla ja muuten hyvällä menestyksellä. Koulussa on opetettu kankaiden kudontaa, ompelua ja pieniä käsitöitä sekä tiedollista kutomaoppia. Sen ohessa on hän sillä ajalla osoittanut sekä koulussa että sen ulkopuolella hyvää ja opettajalle sopivaa käytöstä”. Olga Sarkkila johti Kuusamossa ollessaan tyttöjen käsityöopetusta "ylhäisemmässä kansakoulussa, jossa toimessa neiti Sarkkila on osoittanut kiitettävää ahkeruutta, täsmällisyyttä sekä täydellistä kykyä sellaisen opetuksen johtamiseen, josta tämä suositustodistuksesi annetaan”.

Olga Sarkkilan 49 vuotta Lybeckerin Naiskäsityökoulun johtajattarena ja opettajana

Olga Sarkkila aloitti työnsä Lybeckerin koulun johtajattarena ja opettajana maaliskuun 16. päivänä 1896. Pätevänä ja tarmokkaana opettajana Olgan toimesta uudistettiin koulun opetusta. Koululle hankittiin uutta kalustoa, ompelukoneita, kahdet uudenaikaiset vipukangaspuut sekä kangaspuihin liitettävä ns. Hellmannin kutomakone. Olgan toimesta koulussa aloitettiin "taidokkaampainkin, kuten 8:n ja 10:n niitisten kankaiden, ryijyjen, raanujen, drellien, damastien, huonekalukankaiden ja kuvikkaiden akkunaverhojen kudonta. Leninkiompelu liitettiin koulun ohjelmaan vuodesta 1911 alkaen neiti Sarkkilan toimesta”. Olga aloitti myös koulun toimintakertomusten kirjoittamisen ensimmäisestä lukuvuodesta alkaen. Lukuvuoden 1986 toimintakertomuksessa kerrotaan, että opiskelijoita oli 16. Ensimmäiselle luokalle otettiin vain 4 uutta oppilasta, koska useammalle ei ollut tilaa. Vanhin oppilaista oli 16-vuotias ja nuorin 13-vuotias. Opetusta oli viisi tuntia päivässä: kolme tuntia aamupäivällä ja tunti jälkeen puolenpäivän. Oppiaineina olivat kutoma- ja ompeluoppi, käytännöllinen kankaiden kutominen, liinavaateompelu ym. käsityöt. Vuosikertomuksessa luetteloidaan hyvin tarkasti kaikki lukuvuoden valmistuneet työt. Kun tarkastelee luetteloa, voi vain todeta, että tytöt olivat todella ahkeria ja saivat paljon aikaan. Tilaustöitä mainitaan tehdyn runsaasti. Varattomille oppilaille jaettiin 8 paria kenkiä. Työkauden lopuksi järjestettiin julkinen näyttely, jotta yleisö voisi tutustua koulun toimintaan.

Vuoden 1916 toimintakertomuksessa on maininta:

“Sofia Lybeckerin 100-vuotissyntymäjuhla ja sen yhteydessä muistoksi painettu Opettaja Kauppilan kirjoittama julkaisu”. Juhla pidettiin kaupungin kansakoululla, ja juhlaan oli kutsuttu elossa olevat Lybeckerin käsityökoulua käyneet henkilöt. Juhlaan oli kutsuttu myös Sofia Lybeckerin elossa oleva tytär, rouva Jenny Forskähl. Ohjelmassa oli koulun historiikki, laulua ja runonlausuntaa sekä pastori Hautaniemen puhe.

Vuosikertomuksista voi nähdä, kuinka tarmokkaasti ja huolellisesti Olga hoiti kouluaan. Silloin toimittiin hyvin säästäväisesti. Toimintakertomuksessa on maininta, että keväällä, kun oli valoisat illat, kudottiin myös illalla. Osa oppilaista kutoi koululle eikä joutunut maksamaan koulumaksua. Ne oppilaat, jotka kutoivat työt itselleen, maksoivat myös koulumaksun.

Toimintakertomuksessa vuodelta 1933 kerrotaan, että koulupäivät aloitettiin aamurukouksella ja raamatunluvulla. Alle rippikouluikäisiltä kuulusteltiin läksyjä katekismuksessa ja raamatunhistoriassa kolme kertaa viikossa. Koulua käytiin kaksi vuotta, jonka jälkeen sai päästötodistuksen. Päästötodistuksen saaville oppilaille annettiin muistoksi usein joku kankaankudontaa tai ompelua käsittelevä kirja.

Olga Sarkkila tilasi koululle ammattilehtiä. ”Käsiteollisuuslehdet” vuosisadan vaihteesta eteenpäin löytyvät koulun arkistosta, samoin lehti ”Käsitöitä ja pukuja”, jossa oli erilaisia käsityömalleja ja kaavoja. Olga osallistui oppilaineen myös näyttelyihin saaden palkintoja näyttelyistä. Maataloushallitukselta anottiin monta kertaa avustusta koulun toimintaa varten, kuitenkin sitä saamatta. Kaupunki maksoi opettajan palkan ja avusti koulun toimintaa antamalla mm. halkoja koulun lämmitykseen.

Entiset oppilaat muistavat, että Olga Sarkkilalla oli hauskoja sanontoja, joiden avulla hän opetti. Olga oli Lybeckerin koulun opettajana vuoteen 1945 saakka.

Kerttu Husu, opettaja Karjalasta

Kerttu Husu (os. Vilamaa) on syntynyt vuonna 1915 Karjalassa Säkkijärvellä. Kertun äiti oli kotoisin Artjärveltä. Kansakoulunopettajaksi valmistuttuaan hän oli tullut opettajaksi Säkkijärvelle Lauhajärvenkylän kansakouluun. Kertun äiti avioitui maanviljelijän kanssa, ja niin Kertun lapsuudenkoti oli maalaistalo Karjassa. Kerttu oli ainoa lapsi. Leikkitovereinaan hänellä oli kaksi serkkupoikaa, joiden isä oli lähtenyt Amerikkaan jättäen vaimonsa ja lapset kotimaahan. Poikien äiti kuoli heidän ollessaan pieniä. Kertun vanhemmat ottivat pojat kasvatikseen. Kansakoulun alaluokat Kerttu kävi kyläkoulussa, jossa hänen äitinsä oli opettajana. Säkkijärven kirkonkylässä oli keskikoulu sekä kotiteollisuuskoulu tytöille ja pojille. Kerttu meni ensin keskikouluun. Hän muistelee, että samana vuonna lähti heidän kylältään neljä tai viisi muutakin oppilasta. Viikot asuttiin kirkonkylässä, ja viikonlopuisin päästiin kotona käymään. Keskikoulun jälkeen Kerttu meni kotiteollisuuskouluun Hämeenlinnaan, Wetterhoffille. Opiskeluaikansa Kerttu muistaa mukavana aikana. Wetterhoff oli sisäoppilaitos, ja opiskelijat asuivat koulun asuntolassa. Kerttu Husu asui Hilkka Puonnin ja Kaija Winterin kanssa, ja tyttökolmikosta tuli hyvät ystävät. Opiskeluajaltaan hän muistaa yhden opettajan, josta ei kukaan pitänyt. Opettajana hän oli ammatillisesti pätevä, mutta luonteeltaan pirullinen ja ivallinen.

Valmistumisen jälkeen ensimmäinen työpaikka oli Etelä-Pohjanmaalla Isojoen Villamon kylässä kutomakurssin opettajana, ja seuraava kurssi oli naapuripitäjässä Kauhajoella. Sitten Kerttu Husu haki Etelä-Karjalan kotiteollisuusyhdistyksen palvelukseen. Yhdistyksillä oli kiertäviä kouluja, joita pidettiin eri paikkakunnilla. Syksyllä Kerttu järjesti käsityöosaston Maatalousnäyttelyssä. Sitten syttyi sota, ja Kerttu lähti takaisin Säkkijärvelle ottamaan evakoita vastaan.

Kerttu meni naimisiin naapurikylän pojan kanssa talvisodan aikana. He olivat tutustuneet toisiinsa jo aikaisemmin nuorten riennoissa, kylätansseissa. Kerttu oli kuitenkin halunnut hankkia itselleen ammatin ensin. Avioiduttuaan Kerttu asui miehensä kotitalossa. Kertun oma isä oli kuollut, ja kotitalo oli mennyt isän veljelle. Kertun äiti oli muuttanut miehensä kuoleman jälkeen koululle. Kerttu Husu muistaa, kuinka hän sodan aikana meni hakemaan appensa kanssa äitinsä tavaroita koululta. Koululla yöpyi sotilaita, joten he eivät saaneet paljon mitään mukaan. Kun hän oli yrittänyt mennä aamulla vielä uudestaan, oli pihalla seisonut sotilas, joka oli kysynyt: ”Mihinkäs se lotta on menossa?” Sotilas oli avannut koulun oven, ja Kerttu näki, että koulu oli sytytetty tuleen, ja niin tavarat jäivät. Sodan aikana Kerttu oli muonituslottana Miehikkälässä. Hän muistelee, että vaikka oli sota, ei ajateltu, että sota leviää sinne saakka ja pitää lähteä. Kerttu Husun puoliso kaatui jatkosodan alussa, ja niin Kerttu jäi yksin pienen poikansa kanssa. Kertulla oli vuoden opettajan sijaisuus Kajaanissa kutomakurssien opettajana lukuvuonna 1944-45.

Lybeckerin johtajattarena ja opettajana 1945-1978

Kerttu Husu kertoi kuulleensa Raahessa avoinna olevasta opettajanpaikasta raahelaiselta opiskelijatoveriltaan ollessaan Helsingissä kesäkursseilla. Hän otti heti yhteyttä johtokunnan puheenjohtajaan, lähetti hakemuksensa ja sai kutsun tulla käymään Raahessa. Hän muistelee, että kun hän tuli junalla ensimmäisen kerran Raaheen ja juna pysähtyi, näkyi molemmin puolin perunapeltoja junan ikkunasta. Kerttu oli vähän ihmetellyt, että mikä kaupunki tämä on.

Aluksi Kerttu asui poikansa kanssa Lybeckerin koulurakennuksen päässä olevissa huoneissa. Hän muistaa, että sodan jälkeen oli tarvikkeista pulaa. Villoista kehrättiin lankoja, ja kun ne loppuivat, purettiin vanhoja vaatteita ja kehrättiin niistä lankaa. Lisäksi purettiin vanhoja virkattuja peitteitä, jotta saatiin loimilankoja. Kerttu uudisti opetusta uusien opetussuunnitelmien mukaan. Koulussa oli ns. yhdistetty osasto, jonka opetusohjelmaan kuului kankaankudonta ja ompelu, lisäksi sidosoppi, ompe-luoppi, kirjanpito ja ammattilaskento.

Vuonna 1950 koulu sai ensimmäisen kerran valtionapua, ja silloin koulussa ruvettiin noudattamaan samaa opetussuunnitelmaa kuin muissakin vastaavissa kouluissa, ja koulun nimi muuttui Lybeckerin Naiskotiteollisuuskouluksi. Silloin lupailtiin ensimmäisen kerran parempia opetustiloja. Lupauksiksi ne kuitenkin jäivät, vaikka koulussa kävi tarkastajia Maataloushallituksesta, ja tarkastuskertomuksissa todettiin opetustilojen olevan riittämättömät ja puutteelliset. Uuden koulurakennuksen piirustuksetkin olivat valmiina, mutta rakennuslupaa ei vain tullut. Vuonna 1965 koulussa aloitettiin ompelun opetus alkuun kurssimuotoisena.

Nyt tarvittiin toinen opettaja ja lisää tilaa. Koululle vuokrattiin tilat ompeluosastoa varten. Ompeluosasto vakinaistettiin vuonna 1970, ja koulutus oli kaksivuotista, johon oppilaita otettiin joka toinen vuosi.

Lybeckerin koulun historia on myös naisten historiaa. Tuntuu, että koulu on elääkseen ja kehittyäkseen tarvinnut voimakkaita naisia, jotka ovat vieneet sitä eteenpäin. Koulutuksen ja ammatin hankkimisen merkityksen ovat oivaltaneet kaikkien opettajien lähipiirissä olleet henkilöt ja myös he itse. Sofia Lybecker oli aikansa edelläkävijä, ja koulun historia on osa koko käsityöalan koulutuksen historiaa. Kun ajatellaan, että oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vasta vuonna 1921, oli Lybeckerin koulu toiminut jo melkein kahdeksankymmentä vuotta.

Lähteet:

1. Ote koulun vihkiäistilaisuudessa esitetystä historiikista.
2. Koulun historiikki ”Sofia Lybecker ja hänen koulunsa” vuodelta 1906.
3. Opettaja Olga Sarkkilan muistelmat.
4. Koulun toimintakertomukset vuosilta 1896–1945.
5. Opettaja Kerttu Husun haastattelu.