Danger! Danger! Erkka ja kasvis maailmalla
22.5.2023
Laskeuduttiin tänään aamulla Ljubljanan lentokentälle klo 8.40. Takana oli junamatka Vihannista Helsinkiin, missä olimme vasta myöhään illalla. Hotellissa otettiin muutama tunti oman mahan vieresä makkoilua ja tarkoitan tosiaan, että muutama tunti, koska lentokentällä piti olla jo viieltä. Ja sehän tarkotti, että aamupala syötiin jo neljän jälkeen. Nukuttiin vielä kentälläkin, kunnes tuli kuulutus, että: Hipit kyytiin, nyt lähetään! Ja niin me rouvat siirryttiin koneeseen nukkumaan.
Developing Emotional Intelligence -kurssin organisoija soitti heti kohta kun olimme muina matkustajina shuttle-auton kyydissä matkalla Ljubljanan keskustaan ja kohti kurssipaikkaa. Että oliko näin, että rouvien pitäisi olla täällä kurssilla? Minä siihen, että juuri näin piti olla ja äskettäin lähettiin kentältä tulemaan. Jaahas, kun ei ollut tietoa, että olette myöhässä, mutta ok, nähdään kohta.
Teatraalisen myöhästymisen jälkeen selvitettiin, että kyllä me laitettiin sähköpostia… Kuukausi sitten. Eli tietysti fiksumpi olisi saattanut vielä yhteiseen whatsappi-ryhmään kerrata, että mehän tosiaan ei ihan alkuun keretä, kun tuo Finnair lentää vain yhtäkymppiä tännepäin. Sillä lailla pilattiin vähän skandinaavien maine, kun eivät kuulemma koskaan ole myöhässä!
Jännän matkailun jälkeen kaikki muu onkin sujunut kuin tanssi. Lähinnä semmonen tanssi, mitä ei oo ikinä ennen kukaan tanssinu, mutta yritetään nyt pysyä askelissa kärryillä.
Kyllä nämä täkäläiset järjestäjät tekevät kaikkensa, että mitään ei jää arvailun varaan. Niin on vessan ovenkahvan käyttöohjeetkin kerrattu ja kehotettu ottamaan puhelin mukaan vessaan, ettei kukaan jäisi sinne jumittamaan. Ja ei, se ei ollu kumpikaan meistä joka sinne on joskus jäänyt!! On selkeät ohjelmat, opastukset ja kaikki. Tyytyväisiä ollaan. Ja onnekkaita, kun tänne päästiin osallistumaan.
Tänään opittiin tunneälyn viisi peruspilaria. Itsetuntemus, motivaatio, sosiaaliset taidot, empatia ja itsesäätely. Näitä opiskeltiin erilaisten mukavien ja vaihtelevien harjoitusten kautta ja keskustelemalla. Ryhmässä on meitä oppijoita Puolasta, Italiasta, Kroatiasta, Norjasta ja Pattijoelta.
Iltasella opiskelun jälkeen käveleskeltiin Ljubljanica-joen vartta 26 asteen helteessä. Aurinko helli, syötiin jätskit. Majoitukseenkin päästiin sisälle ensimmäisestä ovesta oikein hienosti, annan 12 pistettä pattijokisille. Se itse kämpän ovi olikin sitten enemmän hakusessa ja ohjeiden mukaan räplättiin kaikkia valkoisia ovia, joissa ei todellakaan lukenut Gregori, kuten ohjeessa luvattiin. Saara sitten viimein sai yhen oven auki ja täällä ollaan. Kämppä on enemmän kuin mainio! Huomena lissää tätä kaikkea erilaista ja ihanata, jes!
Kakkospäivä Ljubljanassa
Herättiin ihan hirviän kuumaan päivään ja ulkona paistoi ainaki kaks aurinkoa! Suoriuduttiin ajoissa kurssille ja skandinaavien maine alkaa pikkuhiljaa taas korjaantua. Tänään sukellettiin pää eellä tunteiden mereen ja meitä muunmuassa haastettiin erityisen hupaisella ryhmätehtävällä. Jouduttiin keksimään erilaisia tapoja kommunikoida, kun puhetta ei saanut käyttää ja apuna oli morsetus ja kiinalaiset kirjainmerkit. Huhheijaa, ko pattijokista nauratti ja turhautti. Mutta kaikki selvittiin tietenki mainiosti ja erilaisten tunteiden kirjo käytiin läpi siinä samalla jokainen. Paniikista ja avuttomuudesta aina onnistumisen JESJESJES- tilaan. Englanniksi oppiminen on ollut tässä ryhmässä rentoa ja ryhmäläiset on kivasti auttaneet ymmärtämisen kanssa toinen toistaan, jos on ollut haastetta. Ilmapiiri on hyväksyvä.
Iltapäivällä meille oli varattu retki Bled-järvelle. Aateltiin heti, että nyt päästään uimaan! Matkan puolivälissä alkoi puottaa vettä ihan tosissaan ja ilma viileni 17 asteeseen. Järvellä huomattiin aika äkkiä hulluna kieltokylttejä. Uiminen, pikniköinti ja kaikenlainen muukin hauskanpito oli melekeen kielletty. Muutama luvallinen uimapaikka oli, mutta ne oli lukittujen aitojen takana (varmaan, koska satoi) ja uhkasakko 200 euroa, jos uit muualla kuin luvallisella paikalla. Skandinaavit tunnollisesti jätti uimatta ja toinen meistä marmatti asiasta koko loppuillan ja heilutteli kylteille keskisormia. Lopulta myös selvisi, että kyllä sinne ois aivan hyvin voinu mennä uimaan. Harmitti vietävästi. Paikallista matkanjohtajaamme huvitti aika lailla meiän tunnollisuus. Mietittiin, että miten sanotaan englanniksi, että “onpa hanurista”.
Ehdittiin silti nauttia vuoristo- ja järvimaisemista, kiivetä korkealla vuoren rinteellä olevalle linnalle ja tuoksutella vehreää metsää polun varrella. Herkuteltiin tietenki kahvilassa ja kulijailtiin vaan. Sitten kämpille ja asettumaan. Huomena pitäs alkaa oppimaan empaattisuudesta. Miten lie käy frouville?
Empaattisuuspäivä 3
Itsevarmana aamulla lähettiin ilman googlemapsia ja kaikkien yllätykseksi eksyttiin vähäsen! Oltiin pelipaikalla kuitenkin lähes minuuttia ennen tuntien alkua. Kyllä siitä ainaki 11 pistettä voi antaa ja vaikka jonku pienen viirin.
Empatiaa käsiteltiin monin eri tavoin ja erilaisista näkökulmista. Jouduttiin myös ihan itteämme tutkimaan erään kyselyn kautta ja meistä paljastui vaikka minkälaisia elukoita. Minä olin kilpikonna ja Saara on entinen hai, mutta nykyinen kilpikonna. Nämä kuulostaa nyt ihan pölijältä, mutta tämän kaiken taustalla oli hyvä teoria. Tämä auttaa meitä tunnistamaan myös näitä elukoita muissa ihmisissä. Kuka pyrkii sovittelemaan, kuka jyrää, kuka välttelee konflikteja ja niin edelleen. Harjoiteltiin myös minäviestintää, joka on kyllä yllättävän vaikiaa. Jopa pattijokiselle. Tarkastelimme myös ilmeitä ja niiden tulkintaa. Saimme salatehtävän, jossa piti tarkkailla toista kurssilaista hänen tietämättään ja lopuksi kerrottiin ryhmälle millaisia huomioita toisen käytöksestä, eleistä, ilmeistä ja olemuksesta oli tulkinnut. Hyvä päivä, nämä menee nopiasti!
Loppuilta meni käveleskellessä ympäri kaunista Ljubljanaa. Syötiin semmoset käsittelemättömän herkut pitsat ja oltiin, että nyt ei kyllä tartte syyä ehkä loppuviikolla. Siitä tunteroisen päästä jo syötiin suklaisia herkkuja ja ihmeteltiin, miten täälä kaikki näyttäs olevan jotenki aika ihanaa.
Pohjelihakset kireinä kiirehdittiin kämpille rauhottuun. On tämä aikamoista.
Tasapainoa ja tunteiden managerointia torstaipäivänä
Aamulla herättiin virkkuina hyvissä ajoin, ja hyvillä mielin lähimme kohti Rimska Cestaa toiseksi viimeisen päivän tunnelmin. Osattiin jo ilman mapsia perille, mistä ropsautimme taas lisää pisteitä ommaan pussiin. Opettajana oli tänään Maja, joka houkutteli meitä aamupäivästä nimeämään tunteita, vaikuttamaan tunteisiin ja reagoimaan tunteisiin, ja iltapäivästä löytämään tasapainoa mindfulnessin, resilienssin ja stressin kanssa pärjäämisen kanssa. Tehtiin kiltisti ryhmätöitä ja monenlaisia harjoituksia.
Koulutusosion jälkeen kävelimme läpi Ljubljanan jo tutuksi tulleen keskustan paikalliseen 840 opiskelijan lukioon. Jo pelkästä rakennuksesta virisi monia ajatuksia: talo oli vanha ja arvokas, ja silti sinne oli kauniilla tavalla tuotu nykyaikaa ja annettu eri aikakerrostumien jäädä näkymään. Tuntui hienolta, että vanhaa oli kunnioitettu, ja silti opon kuvaus lukion pedagogiikasta ja taustafilosofiasta ei jättänyt pienintäkään epäilystä siitä, että kyse oli hyvin modernista ja opiskelijalähtöisestä toiminnasta.
Lukiossa oli paljon erilaisia soppia, joissa saattoi opiskella esimerkiksi akvaarioiden ympäröimänä. Yksi hämärä huone oli täynnä liukumäkiä ja isoja tyynyjä: ilo, leikkimieli ja rentous edistävät oppimista yllättävän tehokkaasti, ja tästä huoneesta saattaa milloin tahansa hakea isoja annoksia kaikkia näistä. Lukion seinillä oli paljon erilaista taidetta, joka oli laitettu kunnioittavasti ja kauniisti kehystettynä esille. Joillakin seinillä oli graffiteja, joten taaskaan nykymaailmaa ei ollut unohdettu. Isot ikkunat antoivat valoa valtavalle viherseinälle. Jopa vessa oli valoisa, tilava ja siitä oli hyvät näkymät alas kadulle. Kaiken huipentumana talon yläkerrassa oli kirjasto, jossa kalustus oli kymmeniä vuosia vanhaa, huonekasvit lähes kasvaneet kiinni tuttuihin hyllyihinsä ja josta löytyi paljon myös uudenuutukaisia kirjoja opiskelijoille tutustuttavaksi. Oli hengiteltävä sitä tosiasiaa, että me heitimme juuri muutama viikko sitten viimeisetkin kirjat roskalavalle, näennäisen tarpeettomina.
Pääsimme kurkkaamaan myös luokkahuoneeseen, missä varsinainen taika loppujen lopuksi tapahtuu. Opiskelijat työskentelivät kynin ja paperein, ottivat meidät vierailijat iloisesti ja aktiivisesti vastaan vilkkaasti keskustellen. Opiskelijat kertoivat, että viimeiset viikot ennen kesälomaa he saavat valita itse 18 tuntia viikossa tekemistä lukuisista vaihtoehdoista urheilun tai kulttuurin saralta oman makunsa jälkeen.
Huh huh. Koulussakäynti oli eräänlainen piipahdus opettajan taivaassa, jonka jälkeen tilanne vaati pikaista palautusta maanpinnalle McDonaldsin isojen ranskalaisten muodossa. Siinä puhalleltiin hetki jos toinenkin ja lähettiin yksissä tuumin hankkimaan kotiin jääneille pattijokisille jotain souvenirsseja viemisiksi. Illalla kokoonnuimme koko kurssin kanssa vielä yhteen illallistamaan. Tutustuimme kurssikavereihin vielä vähän lisää, ja koska ruokailimme ulkona, kylmyys pakotti meidät kolmen tunnin herkuttelun jälkeen hakeutumaan taksiin ja tilapäiseen pesäkoloomme. Tämä päivä oli allekirjoittaneelle kouluvierailun vuoksi kaikkein mieleenjäävin tähänastisista. Tuntuu jo tosi ihanalta myös päästä kohta kotiin, vaikka tällaisia virkistyksiä omalle ajattelulle voisi ottaa kestotilauksena koko työuran loppuun asti aina silloin tällöin.
Vähhiin käy ennenkö loppuu!
Tänään vielä rutistettiin emotional superpowerin merkeissä ryhmätöitä tehden.
Kouluttaja vei meidät viimeisille tunneille ulos joen varteen, jossa reflektoimme opittuja asioita keskustelemalla. Saatiin viimein myös upottaa jalat veteen, sillä jokivarressa oli joku siunattu sivuhaara, jossa oli kirkasta vettä nilkkoihin saakka. Siinä meni tovi ja toinenkin kahlatessa ja jutellessa. Vähäkö siistiä!
Mielissään siirryttiin vähitellen päätös- ja palautetilaisuuteen. Hallauksia, todistuksia, kukkasia ja jutustelua.
Kurssin päätöksen jälkeen osa meistä osallistujista lähti porukalla kipuamaan Ljubljanan linnaan, jossa hikoilimme hyvän aikaa ja huokailimme maisemalle. Kyllä tämä on makia paikka! Kävimme lounaalla ja kahvittelimme.
Sitten vielä häjisään ostamaan tuliaisia työkavereille ja kämpille pakkaamaan kamat kasaan. Tilattiin shuttle-auto hakemaan meitä klo 4.30 ja alako väsyttään jo valamiiksi tuo palluumatka, mutta oli vörttiä! Toivottavasti meiät päästetään vielä uuestaanki johonki vastaavalle reissulle. Ei kyllä harmita yhtään mikkään. No okei, vähä se uimattomuus ehkä. Kiitollisin mielin täällä painuu päät tyynyyn ja lämpimät ajatukset lähtee Niinalle ja Arille Tervikselle kv-toimistoon vielä kerran. Voimme suositella näitä kurssikokemuksia ihan kaikille, jos yhtään on ollu mielenpäällä, että pitäskö lähtä, niin lähe hyvä ihiminen! Saat enemmän kuin osaat odottaa.
Riikka ja Saara