Kide Oostendessa Belgiassa
Matkamme sujui mainiosti, sillä Kati oli meitä saattamassa. Oostendessa meitä oli vastassa Charlotte, joka antoi meille asunnon avaimet. Torstaina käytiin aamulla lähikaupassa ostaan lähikaupasta ruokavärkkejä, kun kaupat menivät seitsemältä kiinni niin ei illalla ehditty käydä. Hoksattiin kans et Visa Electro ei toiminu sielä. Charlotte haki meidät asunnolta, kävimme koulun ravintolassa syömässä oppilaiden tekemän ja tarjoileman ruuan. Ruoka tarjoiltiin alkupalana, pääruokana ja jälkiruokana. Ruoka oli maukasta, ja erittäin täyttävää.
Tutustuimme samalla tuleviin opettajiimme hieman. Charlotte esitteli meille vielä koulun ja saimme pyörät koululta, joilla kuljimme koululle. Perjantaina tulimme koululle kahdeksan aikoihin. Minulla ja Kaisalla oli Myriamin tunteja koko päivä. Meidän tehtävämme oli maalata koululle seinämaalaus, joten aloitimme tekemällä sille konseptin.
Belgiassa oli jo lämpimämpiä päiviä kuin Suomessa ja luonto vihersi jo kunnolla.
Käytiin viikonloppuna porukalla keskustassa, ennenku Kati jätti meiät.
Sunnuntaina meillä oli ensimmäisenä koetuksena löytää auki oleva ruokakauppa, kun lähikaupassa kuvattiin filmiä. Löyettiin Kaisan kanssa meidän koulun läheltä kauppa, josta saatiin ostettua sapuskaa.
Illasta pelattiin SkipBoa.
Toka viikko Oostendessa
Lähettiin tiistaina Antwerpiin graafisten suunnittelijoiden kaa. Kierrettiin siel kaks galleriaa. Sellanen muotigalleria ja valokuvagalleria, jonka yläkerras oli elokuva, joka traumatisoi kaikki.
Meillä oli keskiviikkona etäpäivä Kaisan kaa, joka oli konseptin viimeistelyyn. Käytiin illasta Ammun ja Saran kaa rannalla, kun niillä oli kuvattavaa koulua varten.
Saatiin alotettua seinämaalausta Torstaina. Belgiassa ei oo ilmasta kouluruokaa, nii käytiin hakeen aina siitä koulun läheisestä kaupasta eväät ruokatauolla. Kaupan vieres oli myös puisto, jossa syötiin pari kertaa. Se oli nätti, mut lokit tykkäs huutaa meille.
Perjantaina päästiin valmistuvien oppilaiden kans huvipuistoon.

Viimeinen viikko Oostendessa
Viimene viikko meni meillä seinää maalatessa. Ite maalaaminen oli ihan rentouttavaa, vaikka meitä vähä pelotti, ettei saatas sitä ajoissa valmiiks. Koitettiin myös lisätä spray maaleilla tekstuuria maalaukseen. Se oli meiän kummanki eka kerta spray maalien kaa, joten ei oltu ihan varmoja mitä tehä niil.
Meiän lähtö päivä oli mielenkiintone. Aamusta huomattiin et linnut oli levittäny meiän roskat ympäri etupihaa. Myöhästyttiin meiän alkuperäsestä junasta, ehittiin kuitenki hyvissä ajoin kentälle, mutta meiän Brysseli–Helsinki lento oli tunnin myöhässä, joten stressattiin sitä et ehitäänkö Oulun jatkolennolle, mut ne onneksi ootti meiät kyytiin ja päästiin takas kotiin asti.