Matalapainetta niin maalla merellä, ilmassa kuin sielussa.

Tai sitten on ihan vaan kuudennen viikon koti-ikävä. Suklaat on syöty jo kolme viikkoa sitten, salmiakit loppuivat neljännellä viikolla. Maltan sadekausi on ollut päällä nyt pari viikkoa, eli suomeksi se tarkoittaa, että ripsauttaa vettä aamulla vähän tai tosi vähän. Cassar Upholsterylta valmistuu tuoleja kuin liukuhihnalta, on minulle jo tullut inhokkikin, se on sellainen rintalapsen kakan värinen yökkö keinonahka. Herranjestas samalla hinnalla saisi väriä elämään, tai käärmeennahka kuosia… Mutta ”No colour” keinonahka johtaa tilastoja. 

Huoltojoukot saapuvat huomenna ja ylihuomenna. Ihanaa. Pääsee puhumaan suomea. Sieltä on tulossa mulle elämää pelastavia tuotteita. Fazerin sinistä suklaata, mitä voin napsia palasen, kun ikävä alkaa seuraavan kerran kaihertaa, ja salmiakkia. Ja vihreää Rexonaa. Ja Vaasan Ohutta Herkkua tulee maanantaina. Ja tiskiharja, rätillä on niin tyhmää pestä. Ja viimeinen mutta ei vähäisin on…. pussilakana. Sen verran levoton nukkuja olen, että ne on aamulla mikä missäkin, lakana lattialla ja peitto päällä. Kaupasta löysin kyllä pussilakanan mutta hintaan 30 euroa… siis yhdestä pussilakanasta ja materiaalikaan ei ollut sitä iholle miellyttävintä puuvillaa.

Viikonlopun päiväretki suuntautui aivan uuteen suuntaan, Pretty Bayhin. Aika mukavan näköistä seutua, Marsaxloxx on väljempää ja on meri ja satamia ja erilaisia veneitä veessä kuin näissä satamissa.

Ja hiukan huoltohommaa, pesin pyykkiä ja huuhtelin parvekkeen… jo kolmannen kerran. Se on sitä Maltan punertavaa lentohiekkaa. Pyykitkin kannattaa ottaa pois heti kun on kuivat niin ei tartte puistella.

Sunnuntaina tulivat Eva ja Mira koululta ja sitten viikolla tyttäreni, hän tuli vilkaisemaan mitä tänne kuuluu. Eva kävi opettelemassa erikoistekniikoita (roof lining) mun työpaikalla, ja molemmat pääsivät tutustumaan vaihtoja järjestävään organisaatioon. Olenhan minä ensimmäinen verhoilupuolen opiskelija täällä.

Maanantai-iltana lähdettiin etsimään ravintolaa, pari paikkaa oli täynnä (oltiinhan liikkeellä ilman pöytävarausta) lopulta pöytä neljälle järjestyi yhdestä Maltan parhaista ravintoloista, Michelin-ravintola 59 Publik. Sekä ruoka että palvelu olivat mainioita, ruokaliinaakin autettiin asettelemaan syliin. Oli ehkä hieman tyyristä, näin opiskelijalle mutta ensimmäinen kunnon ravintolaruoka tällä retkellä ja olihan nyt jo viikko 7 vahvasti aluillaan.

Ja sitten hiukan turistihommaa. Suuntana Rabat ja St Paulisin katakombit. Kuvasta näkyy hienosti jalkakäytävät ja katu. Ja sitten on niitä katuja mihin ei mahdu edes nuo pienimmät autot. Muutenkin tuo autojen sököttely pieneen tilaan on täällä lähes taidetta. Mä en ikinä uskaltaisi esim. pakittaa talliin niin lähelle seinää kuin täällä näkee.

Viikonlopun pikainen retki Gozolle (Maltaan kuuluva saari). Lautalla oli taas mahdollisuus pieneen maltan kielen kurssiin.

ILMA on AIR eli ARJA

VESI on WATER eli ILMA

SAIPPUA on SOAP eli SAPUN

Heti aamusta, kun ei ollut vielä niin lämmennyt otettiin suunnaksi Tas-Salvator-kukkula. Ajattelin aluksi, että helppoahan tässä on alamäkeen kävellä. Mutta kun oli sellaisen puolikilometriä kävellyt alamäkeen, niin alkoi ottaa alasmenimiin. Lohduttauduin sillä, että kyllä sitä nousuakin on vielä ihan varmasti tiedossa.

Nyt oli silleen hirveen helppo suunnistaa, kun koko ajan näki/tiesi mihin on menossa. Jostain syystä GPS:llä oli hankalampaa ja se eli ihan omaa elämäänsä. Heitti minut välillä saaren toiselle puolellekin, vaikka tässä minä vaan kiipesin hiki otsalla kohti Tas-Savatorin huippua. Matkalla ylös sain hyvin lepotaukoja kukkia kuvatessa. 

Melkoinen puhuri oli ylhäällä ja pisti kampaukset uuteen uskoon. Naarmuja, muljahdus, mutta ei verta eikä murtumia. Ja ensi kerralla ovat kunnon kengät, hikipanta ja sauvat mukaan.

Etsiessäni sopivaa Airbnb-majoitusta Gozolta etsiskelin hiljaista ja rauhallista seutua. Hetkeksi pois täältä missä on liikaa ihmisiä, autoja ja älämölöä. Päästiin paikkaan missä ei näkynyt ketään, ei kuulunut muuta kuin tuulen humina ja meren aallot. Aamupäivällä oltiin siis kiivetty sinne patsaalle ja sitten käveltiin Marsalforniin pizzalle ja jäätelölle. Pikkuhiljaa lähettiin kävelemään kämpille YLÄMÄKEEN. Mä olisin halunnut tulla bussilla, mutta niitä kulkee tietä aika harvakseltaan. No, kämpillä pidettiin pieni lataustauko… ihmiset, puhelimet, varavirrat ja vesipullot. Ja eikun menoksi jälleen. Alkupätkä oli helppo, sitten tie muuttui kivikkoiseksi poluksi ja ikävä tuli taas niitä sauvoja mutta myös viidakkoveitselle olisi nyt ollut käyttöä. Mitäköhän öttiäisiä sitä vilisti kintuissa, mulla oli edelleen jalassa ne sandaalit.

Paikoitellen polku oli kadonnut, kun rinteen reuna oli romahtanut. Välillä menin etuperin, kokeilin myös tyyliä nelinkontin takaperin jne. Loputa päästiin rantaan…. hiljainen….ei ristinsielua. Vain aaltojen pauhu ja tuuli. Koska se mun GPS eli edelleen omaa elämäänsä, otettiin käyttöön tyttären kiipeily äppi, onneksi se näytti polkua, sille päästiin, kun oltiin paljaspohkein ensin reippaasti ylitetty ohdakekenttä. Polku vei ylös-alas-ylös-alas. Oli aika rankkaa… ainakin minulle. Seuraavana päivänä kuultiin, että se oli sodan aikana brittisotilaiden harjoitusrata. Että oon nyt selvinnyt siitäkin. Vihdoin tuli näkyviin Ramla Beach…emme siis eksyneet tänäänkään.

Paluumatkalla oli pari kilometriä nousua. Piti pitää kuvaustaukoja.