Vaihdon puolivälin etappi on nyt saavutettu ja sen kunniaksi pohdintaa vähän eri kanteilta.

Liikenteestä

Nyt olen sitten nähnyt ne ensimmäiset kolarit. Yllättävän kauan siinä menikin, kun miettii, millaista tuo liikenne on. Olin silminnäkijänä skootterilla auton alle -onnettomuudessa. Kiroilusta, tai en siis ymmärrä maltaa edelleenkään, mutta luulisin sitä kiroiluksi, sen määrään nähden mopoilija selvisi muutamalla mustelmalla ja henkisillä kolhuilla. Toisessa tilanteessa, jonka näin linja-auton ikkunasta, mopoilija oli paljon ”hiljaisempi” ensihoitotiimin pörrätessä ympärillä. Kolmas oli auto–auto ja hirveä määrä poliiseja ympärillä, autojen lommot olivat mielestäni kuitenkin aika vähäisiä. Pyöräilijöitä olen nähnyt ehkä viisi näiden kahden kuukauden aikana.

Asunnosta

Täällä meidän kolmen aikuisen naisen soluasunnossa on nyt pidetty kaksi pikku miitinkiä, pelisääntöjen selvittämiseksi, jotta kaikki tietävät mitä keneltäkin odotetaan. Esimerkiksi jos käytät talouspaperia, ostat talouspaperia, ja ostetaan vuorotellen, värit ja kuviot saa ostaja valita. Jos käytät vessapaperia, sekin ostetaan vuorotellen, käytät vain omaa pyykinpesuainettasi, pyykinpesun voi aloittaa puoliltapäivin viikonloppuna, vaikka muut vielä nukkuvat, vuorotellen ostetaan käytettävät roskapussit, niitähän on musta, harmaa ja biojäte…tässä muutamia asioita mainitakseni. Silleen minut kyllä yllätti, että tällaisetkaan asiat eivät ole jo entuudestaan selviä ihan kaikille.

Vielä viime viikolta: Turistina Gozon saarella

”Kotimatkalla” pistäydyttiin siellä Cittadellissa, eli Victorian linnoituksessa Gozon saarella, se on ollut asuttu pronssikaudesta lähtien. 

Sitten saattelin lapsivieraani kentälle ja tietty piti tirauttaa parit kyyneleet, niin että virkailijakin katsoi vähän säälivästi. Tyttären kommentit lähtöselvityksestä ”Supernopea ja tehokas”.

Töissä

Perjantaina leikkelin kankaita silmät ikkunaan päin ja sanoin Rolandille ”Katso savua”. Hän singahti ulos juoksemaan ympäriinsä etsimään savuavaa paikkaa, eikä mennyt aikaakaan, kun meidän kortteli oli eristetty, tähän asti olen ollut aina eristyksien ulkopuolella, mutta tällä kertaa jäin sisäpuolelle.  Monia yksiköitä poliisisista ja palokunnasta ajeli pillit vinkuen ees-taas. Jollain oli kärvähtänyt autotalli. 

Vaihdon ollessa nyt puolivälissä tarkastin Its Learningista asioita ja materiaaleja. Siellä oli kulttuurishokin neljä vaihetta. Eivät ainakaan minun kohdallani ole menneet ihan tuossa järjestyksessä vaan pikemminkin ehkä niin, että samaan aikaan on ollut viitteitä useammasta. Tällä hetkellä osittain olen edelleen turistivaiheen kuherruskuukaudella, mutta toisaalta on alkanut ärsyttää muutamat asiat. Ehkä suurinta ärsytystä aiheuttaa linja-autot. Auto tulee tai auto ei tule. Tai sitten tulee kaksi saman numeroista bussia peräkkäin. 15-20 minuutin myöhästyminen ei ole mikään ihme, ja nyt kun on alkanut lämmetä, niin siinähän seisot paahteessa (joinakin päivinä on ollut jo yli 30, pelottaa vähän se päivä, kun lämpö lukema alkaa nelosella). Onneksi minulla on sateenvarjo, sitä voi käyttää satoi tai paistoi… antaapa edes pienen varjon. Ja pakko on nököttää siitä paikallaan, kun esimerkiksi kerran katsoin muutaman sekunnin väärään suuntaan enkä ollut heti huitomassa merkkiä kuskille niin ohihan se ajoi.  Lisäksi ärsyttää se, että kun pysähdyksistä lähdetään, niin survaistaan se talla pohjaan välittömästi. Ja kun tullaan pysäkille niin nopeudesta 50–60 jarrut pohjaan, niin että ainakin mahassa se tuntuu hätäjarrutukselle. Ja kolmas ärsyttävä asia on se, että kun bussi on jo täysi niin kuski vaan huutaa, että tiivistäkää, tiivistäkää… jolloin ollaan kuin sillit suolassa, mutta eipä kaatumaan pääse tässä poukkoilevassa kyydissä…eikä tipu penkistä kaarteessa, tuntuu etteivät kuskit juurikaan hiljennä niihin kurveihinkaan. Niin, ja yksi tosi ärsyttävin asia on hien haju. Eivät kaikki haise, mutta jotkut sitäkin yököttävämmin.  No aika vähäisiä kuitenkin nämä ärsytyksen aiheet.

Tällä viikolla sattui sellainen, että tuli yksi mies, joka nappasi hyllystä korjattavaksi tulleen kontrabasson kotelonsa, löysi siitä reiän ja vetoketju ei toiminut (no ei kun ei ollut vielä korjattu) ja huusi ja mesoi maltaksi. Kun hän sitten vihdoin hiljeni, katsoin häntä suoraan silmiin ja sanoin rauhallisesti (= hitaasti) englanniksi että ”Anteeksi en ymmärtänyt yhtään mitään, voisitteko ystävällisesti toistaa englanniksi ja hitaasti että ehdin ymmärtää". Sillä lauseella talttui terä siltä myrskyltä. Ei sillä sitten enää ollutkaan mitään asiaa, sanoi vain tulevansa myöhemmin uudestaan. Mutta muuten asiakkaat ovat olleet hyvin ystävällisiä ja käyttäytyneet moitteettomasti minua kohtaan. Tuo sattumus tapahtui sillä aikaa, kun Roland oli hakemassa kaupasta kangasta. Tämän jälkeen olen aina yksinollessani laittanut suomi iskelmän soimaan ja niin kovalle, että jo ovella tulija kuulee jotain aivan outoa kieltä.

Retkeilyä

Viikonlopun retki suuntautui St. Thomas Baylle, siinähän on tuollainen pienen pieni hiekkainen osuus ja juuri ihmisen levyinen kallio jatkuu silmän kantamattomin.

Paluumatkalla pistäydyin Tarxien-temppeleillä. Ne koostuvat kolmesta erillisestä, mutta toisiinsa kiinnitetystä temppelirakenteesta. Suuret kivilohkot löytyivät vahingossa vuonna 1914 kun paikalliset maanviljelijät kyntivät peltoaan.  Maan omistaja arveli, että suurilla kivillä, joihin työläisten aurat iskivät jatkuvasti, saattoi olla myös arkeologista arvoa. Monet paikan päällä löydetyistä koristeellisista laatoista siirrettiin Vallettan arkeologisen museon sisätiloihin suojeltavaksi. Ensimmäinen temppeli on ajoitettu noin 3100 eKr. ja se on taidokkaammin sisustettu Maltan temppeleistä. Keskimmäinen temppeli on peräisin noin 3000 eKr., ja se on ainutlaatuinen siinä mielessä, että toisin kuin muissa Maltan temppeleissä, siinä on kolme paria apisia (=syvennys) tavallisen kahden sijaan. Itäinen temppeli on ajoitettu noin 3100 eKr. Toisen, pienemmän ja vanhemman temppelin jäänteet, jotka on päivätty 3250 eKr., näkyvät kauempana itään.

Erityisen mielenkiintoista temppelialueella on rikas ja monimutkainen kivityö, joka sisältää kotieläimiä, jotka on veistetty kohokuvioihin, alttareita ja spiraalikuvioilla ja muilla muodoilla tehtyjä kuvioita.  Rakentajien taidoista osoituksena etelä- ja keskustemppelin välisen seinän sisään sijoitettu kammio, jossa on sonni- ja emakko-kohokuva.

Sitten siinä vieressä oli hautausmaa, piti pistäytyä sielläkin ihmettelemässä. Silmiin pistävimpiä olivat vainajien valokuvat, erilaiset muovikukka-asetelmat, koristeet ja tilan käyttö.

Tietysti kun maa on pieni ja tiheästi asutettu, niin myös hautausmaalla on tila käytettävä tehokkaasti. Piti pyytää Rolandilta selvitystä, miten tuo on mahdollista. Maltallahan ei ole yhtään krematoriota, koska tänne on saatu polttohautausta koskeva lakikin vasta vuonna 2019. Lain voimaantulon jälkeen on toki ollut mahdollista lähettää vainaja tuhkattavaksi joko Sisiliaan tai Britanniaan. Mutta siis täällä haudat ovat syviä, ja niihin haudataan päällekkäin, edellisen ja seuraavan välillä tulee olla aikaa 1 vuosi. Jos tulisi tarvetta haudan käytölle aiemmin, niin siinä tapauksessa vainaja haudataan jonnekin muualle ja vuoden kuluttua siirretään hänen maalliset jäännöksensä perhe/sukuhautaan.

Yksinäisyyden tunnetta on hiukan helpottanut se, kun aloin käydä sukeltamassa. Olen saanut samanhenkisiä kavereita sieltä. Tällä viikolla on koluttu hylkyjä. The Tugboat Rozi 30 metrinen, P29 Patrol Boat 52 metrinen, molemmat hieman yli 30 metrin syvyydessä, ja hiukan matalammalla n. 25 metrissä suurin hylky ja kahtena kappaleena, 110 metrinen Um El Faroud.

Tänään toinen sukellus oli matalampi, kohteena Ghar Lapsi ja sen jännittävät luolat. Ensimmäinen aukko oli silleen vähän matalahko, että pullot hinkkasivat kallioon mutta sen jälkeen väljeni. Ikkunoiden kautta tuli valoa, joka siilautui säteinä luolaan. Kaunista. Ja jos jonakin päivänä sinä tulet tänne Maltalle niin käyppäs kokeilemassa laitesukellusta tai jopa kurssille. Silleen on kiva ympäristö, että vesi on lämpimämpää kuin suomessa, näkyvyys on hyvä ja on paljon nähtävää.