Hyppää sisältöön

In English

10.8.2026
Miisa Äijälä,

Erasmus+ jakso Palermossa

Vaihtokohteeni oli Palermo, joka sijaitsee Sisilian saarella Etelä-Italiassa. Palermo on suuri ja vilkas kaupunki, jossa näkyy paljon historiaa, upeita kirkkoja ja vanhoja rakennuksia. Kaupungissa on paljon pieniä kahviloita, ravintoloita ja toreja, joilla riittää elämää lähes ympäri vuorokauden. Aluksi liikenne tuntui todella kaoottiselta, mutta siihenkin tottui ajan kanssa. Sää oli koko vaihtojakson ajan lämmin, ja aurinkoa riitti joka päivä.

Suoritin työssäoppimisjaksoni pieneläinklinikalla (Centro veterinario di refererenza), joka oli erikoistunut erityisesti eläinten fysioterapiaan ja kuntoutukseen. Työpaikan henkilökunta oli ystävällistä ja auttoi minua aina tarvittaessa. Paikallinen yhteyshenkilö (Ingrid) huolehti siitä, että pääsin mukaan työyhteisöön ja opin uusia asioita turvallisesti.

koira-operaatiossa-seka-todistus-vaihdosta.jpg

Työtehtäväni olivat monipuolisia. Ulkoilutin koiria, ruokin eläimiä ja huolehdin niiden hyvinvoinnista. Pääsin seuraamaan ja avustamaan fysioterapiahoidoissa, kuten laser- ja Tecar-hoidoissa sekä vedenalaisella juoksumatolla toteutettavassa kuntoutuksessa. Lisäksi avustin verinäytteiden ottamisessa, akupunktiohoidoissa ja turkinhoidossa. Sain seurata myös leikkauksia ja olla mukana vastaanoton asiakaspalvelussa. Jokainen päivä oli vähän erilainen, ja opin paljon uutta eläinten hoidosta.

Asuin vaihto-opiskelijoille tarkoitetussa yhteismajoituksessa. Samassa asunnossa asui opiskelijoita eri puolilta Eurooppaa. Oma huone tarjosi rauhallisen paikan levätä työpäivien jälkeen, ja yhteiset tilat mahdollistivat tutustumisen muihin opiskelijoihin. Vietimme paljon aikaa yhdessä, kokkasimme, kävimme kaupungilla ja suunnittelimme viikonloppuretkiä. Majoituksessa oli hyvä tunnelma, ja siellä syntyi paljon uusia ystävyyssuhteita.

Vapaa-ajalla ehdimme tutustua moniin Palermon nähtävyyksiin. Kävelimme kaupungin vanhoilla kaduilla, ihailimme historiallisia rakennuksia ja vierailimme paikallisilla toreilla. Kävimme myös rannalla useita kertoja, sillä meri oli lähellä ja sää suosi ulkoilua.

palermon-kaduilta.jpg

Yksi mieleenpainuvimmista retkistä oli veneretki Castellammare del Golfoon, jossa pääsimme uimaan kirkkaassa vedessä ja ihailemaan upeita maisemia. Lisäksi tutustuimme italialaiseen ruokakulttuuriin maistelemalla paikallisia ruokia ja tietenkin pizzaa, joka oli mielestäni parasta, mitä olen koskaan syönyt. Vaihdon aikana opin paljon myös italialaisesta elämäntavasta ja kulttuurista. Ihmiset olivat ystävällisiä, puheliaita ja auttoivat mielellään, vaikka yhteistä kieltä ei aina löytynytkään.

palermon-nakymia.jpg