Siljan vaihtojakso taidekoulussa Bilbaossa
20.–21.11.2023
Lähdin 20. päivä kohti Bilbaoa, ja matkalla oli kaksi vaihtoa, mutta KV-vastaava Ari oli mukana ja tukena. Saavuimme noin yhdeltä aamulla Bilbaoon hotelliin. Aamulla tapasin Espanjan KV-Vastaajan Ainhara Amutxastegin, joka opasti metron käytössä ja hoiti koulun asiat, kuten lukujärjestyksen ja mahdolliset kulut. Koulu alkaisi vasta huomenna. Kävimme Arin kanssa syömässä espanjalaisessa ravintolassa.
22.11.2023
Ensimmäinen koulupäivä ja lukkarit uusiksi. Kolmen tunnin päivät vaihtuivat 8 tunnin päiviin, mutta pääsin yksittäisen luokan mukaan. Sain työskennellä linolevyjen kanssa koulussa. Kävin syömässä läheisessä KFC:ssä ja katsomassa läheistä puistoa, jonne asennettiin jo jouluvaloja.
23.–26.11.2023
Vielä ei oikein luokkakaverit uskaltanut puhua, mutta yhden oppilaan kanssa harjoiteltiin englantia. Työskentelin anatomian ja valokuvauksen tunneilla. Kävin kiertelemässä keskustan alueella, jossa löysin paljon söpön värisiä taloja.
27.–29.11.2023
Minut otettiin mukaan pieneen porukkaan, jonka kanssa olin lopun vaihdon. He opettivat minulle, missä on parhaimmat ruokapaikat ja missä nähtävyyksissä kannattaisi käydä. Tunnilla maalasin vesiväreillä maisemia. Kävin koulun jälkeen paikallisessa Primarkissa ostamassa perheelle tuliaisia. Ilalla ruokakuljettaja varasti minun tikka masalan, josta en saanut rahoja takaisin, koska asiakaspalvelussa ei puhuttu englantia. Kävimme luokan kanssa grafiikan tapahtumassa, jossa tapasimme espanjalaisia taitelijoita ja heidän töitänsä.
30.11.–1.12.2023
En ollut saanut infoa julkisen liikenteen lakosta ja menin koululle, vaikka olisi ollut vapaapäivä, mutta työskentelin silti yksin koululla linolevyjen kanssa. Sain myös tietää, että minulla ei ole ke-pe koulua paikallisen juhlien takia, joten 5 viimeistä päivää olisin yksin kämpillä. Viikonloppuna shoppailin ja nautin kauniista maisemista.
2.–4.12.2023
Pääsin lauantaina vihdoin Guggenheimiin, jossa oli Picasson ja Gegon näyttelyt. Sain tutustua monen eri taitelijan työhön, josta mukavinta oli nähdä Basquetin töitä ja Yayoi Kusaman tekemä valohuone. Guggenheimin käynti oli vaihdon kohokohta ja näin töitä, jota ei todennäköisesti ikinä pääse näytteille Suomeen. Museossa meni koko päivä ja nautin joka hetkestä. Maanantaina sairastuin kuumeeseen enkä päässyt kouluun.
5.12.2023
Viimeinen päivä koulussa ja teimme luonnoksia seuraavaan tehtävään, jonka aiheena oli sirkus. Koulu päivä loppui seitsemältä illalla, jolloin jätin hyvästi Espanjan porukalleni ja toivotin heille hyvää loppu vuotta. Päätin samana iltana käydä vanhan kaupungin kahvilassa, jossa söin elämäni parhaan munkin ja kaakaon.
6.–9.12.2023
Viimeiset päivät käytin loppu tuliaisten ostoon. Löysin pikkuveljelleni aidot Bellinghamin pelivaatteet, siskoilleni monia eri koruja ja äidilleni uuden pinkin nahkalaukun. Nautin viimeistä päivistä ja vaelsin ympäri kaupunkia katsomassa kauniita rakennuksia.
10.12.2023
Viimeinen päivä Espanjassa alkoi. Lähdimme kello yhdeksän kohti lentokenttää ja yhdeltätoista lähti lento. Minulla oli kaksi vaihtoa, jotka olivat Frankfurtissa ja Helsingissä. Helsingissä lento Ouluun myöhästyi parilla tunnilla, mutta se ei haitannut ollenkaan, koska nukuin kentällä. Pääsin vihdoin kahdeltatoista yöllä takaisiin kotiin.