Vaihtojakso Belgiassa, viikko 4
Ma 6.5.
Maanantai alkoi rauhallisella aamulla, koska olimme aikaisemmin sovittu opettajan kanssa, että tulisimme myöhemmin kouluun. Tämä kävi meille hyvin, koska ne 8 tunnin päivät alkoivat jo sattumaan sieluun.
Kouluun tultiin siis lounaan jälkeen, jossa minä ja Jatta piirreltiin vihkoihimme ja Venla ja Ellen maalasi.
Koulun jälkeen käytiin kämpillä syömässä ja lähdettiin vohveleille, vaikka satoi vähän. Siitä sitten kaupan kautta takaisin kämpille.
Ti 7.5.
Tiistaina sovittiin opettajan kanssa, että koulun siasta mentäisiin Gentiin taas. Siellä käytiin isossa taidekaupassa, Schleiper. Jokainen löysi sieltä jotakin ostettavaa ja itseltä lähti 50 € taidetarvikkeisiin.
Taidekaupan jälkeen käveltiin ja etsittiin ruokapaikkaa. Siinä meni hetki, kun moni oli kiinni silloin, mutta löydettiin sitten semmoinen kanapaikka, Belchicken, jossa syötiin. Kun syötyä saatiin, istahdettiin ulos ja pidimme hetken piirusteluun.
Sen jälkeen lähdettiin rauhassa kävelemään juna-asemaa kohti ja katselimme maisemia samalla.
Jalat saivat vihdoin levätä junamatkalla Oostendeen ja kämpillä oltiin joskus yhdeksän aikaan.
Ke 8.5.
Meillä oli tarkoitus olla koulua klo. 8.40–12.15, mutta opettajilla oli jonkun näköinen lakko homma, joten koulua ei ollutkaan. Menimme kuitenkin yhdeksäksi antamaan meille lainatut pyörät takaisin ja juttelimme koulun kv-koordinaattorin, Charlotin kanssa meidän ajastamme täällä. Meistä ja meidän tekemistämme taideteoksista otettiin koululla kuvia, jotta koulu voi laittaa ne näkyville heidän näyttelyissänsä.
Menimme tämän jälkeen kämpille syömään ja lepäämään hetkeksi ennen kuin lähdimme vielä viimeiselle ostosreissulle, jossa ostin perheelle tuliaisia. Enimmäkseen suklaata. Kävimme myös syömässä jäätelöpaikassa Amy Mary, jossa moni meistä otti special edition Ensor jäätelön. Se oli hyvää.
Loppupäivä chillattiin kämpillä ja päätimme illalla mennä katsomaan auringonlaskua rannalla.
To 9.5.
Tänäänkään ei ollut koulua, koska on Helatorstai. Kaikki heräilivät omina aikoinaan, itse noin yhdeksän maissa ja aloin pikkuhiljaa aamutoimiin. Kun kaikki oli herännyt, aloitimme siivoamaan. Imurointia, astioiden pesua, pintojen puhdistusta ja sellaista. Pakkauksetkin tehtiin loppuun huomista varten.
Kun siivous oli tehty, hengailtiin hetki. Syötiin ja minä ja Venla väritettiin uutta Spiderman värityskirjaani minkä olin ostanut. Jonkun ajan kuluttua tuli vähän tylsää ja päätimme lähteä kävelylle. Mentiin ruokakauppaan keskustassa ja oli hyvä ilma.
Pe 10.5.
Perjantai alkoi aikaisella heräyksellä, koska taxi oli tulossa jo seitsemältä meitä hakemaan. Heräsin vähän ennen kuutta ja tarkistin, että olin varmasti pakannut kaikki tavarat. Söimme aamupalaa ja käytiin kämpän läpi, että on tarpeeksi puhdas ja kaikilla on omat tavarat mukana. Taksi matka Brusselsin lentokentälle oli vähän yli tunnin ja olimme hyvin ajoissa kentällä.
Meidän piti odottaa siellä hetken, ennen kuin saimme tietää mihin ruumalaukut laitetaan ja sitten, että miltä portilta meidän lentomme Helsinkiin lähtee. Ostin kentältä Eggselent sandwitchin ja se oli tosi herkullinen, mutta niin kallis. Lentokoneessa oltiin oikeisiin aikoihin ja lento meni hyvin. Se oli noin 2h 25min pitkä. Helsingistä sitten vielä lento Ouluun ja olin kotona. Hyvä reissu meillä oli ollut ja perhe tykkäsi tuliaisista. Jippii!