Hyppää sisältöön

In English

Talonrakennusalan ammattitutkinto Talonrakentaja, korjausrakentaminen

Koulutuspaikka: Raahe

Koulutuskeskus Brahessa tarjottava korjausrakentamiseen painottuva 150 osaamispisteen laajuinen talonrakennusalan ammattitutkinto tuottaa osaamista, jota tarvitaan vanhenevan rakennuskannan kunnostamiseen liittyvissä tehtävissä. Tutkinnon suorittanut hallitsee ammattialansa taidot ja tiedot ja osaa soveltaa niitä ratkaistessaan rakennusten kunnostamisen työtehtäviin liittyviä ongelmia. Hän voi toimia ammattityöntekijänä valitsemiensa tutkinnon osien mukaisissa työtehtävissä.

Koulutuskeskus Brahen toiminta-alueella olevan rakennuskannan erityispiirteiden johdosta Brahessa tarjottavaan korjausrakentamisen koulutuskokonaisuuteen on nähty tärkeäksi sisällyttää myös tutkinnon osa taideteollisuusalan ammattitutkintoon kuuluvalta restaurointialan osaamisalalta ”restaurointikohteen alkukartoitus ja työn suunnittelu”. Kyseinen tutkinnon osa laajentaa tutkinnon suorittaneiden käsitystä kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten tai sen kaltaiseen ympäristöön sijoittuvan rakennuskannan korjaamiselle asetetuista vaateista ja tavoitteista.

Koulutus toteutetaan lähtökohtaisesti käytännön työharjoituksina korjausrakentamiskohteissa sekä niitä täydentävinä teoriaopintoina. Teoriaopinnot toteutetaan lähi-/verkkototeutuksena n. 2 – 4 pv/kk ja käytännön työharjoitukset tapahtuvat koulutuksen järjestäjän oppimisympäristöissä korjausrakentamistyökohteissa tai opiskelijan omassa työkohteessa (edellyttää koulutuksen järjestäjän etukäteishyväksyntää).

Tutkinnon tavoitteiden saavuttaminen osoitetaan näytöin.

Tutkinto soveltuu henkilöille, joilla on aiempi talonrakennusalan perustutkinto, taideteollisuusalan restaurointialan osaamisalaan painottuva perustutkinto tai pitkällinen kokemus talonrakennusalan töistä. Koko tutkinnon sijaan on mahdollista suorittaa myös yksittäisiä tutkinnon osia, jolloin koulutuksen järjestäjä antaa todistuksen suoritetusta tutkinnon osasta.

Tutkinnon sisältö

Pakollisena suoritettava(t) tutkinnon osa(t)

Talouden, työn ja työympäristön hallinta 30 osp PAKOLLINEN

Restaurointikohteen alkukartoitus ja työn suunnittelu 40 osp SUOSITELTAVA

 

Valinnaiset tutkinnon osat (yht 120 – 80 osp)

· Puukorjaukset 40 osp

· Korjausrakentaminen 40 osp

· Kosteuseristykset 40 osp

· Sisätilojen palo- ja kosteusvauriokorjaukset 80 osp

 

· Restaurointikohteen alkukartoitus ja työn suunnittelu 40 osp (suositeltava)

· sisältää kohteen alkukartoituksen kulttuurihistorian näkökulmasta

· sisältää osittain päällekkäisiä osaamisvaatimuksia yllä olevien tutkinnon osien kanssa (helppo toteuttaa)

· Mikäli tämä tutkinnon osa suoritetaan ”ylimääräisenä”, myönnetään siitä erillinen todistus (ylittää 150 osp).

 

Valinnaisten tutkinnon osien määrä riippuu henkilökohtaisesta tutkintosisällöstä, joka rakentuu henkilökohtaisten osaamistavoitteiden myötä (HOKS).

Kysy lisää!

Nurkkala Tuija

Nurkkala Tuija
toimialapäällikkö (tekniikan ala), lehtori (sisustus- ja kalusteala)

tuija.nurkkala@brahe.fi

0400 252 138