"Asetelma työelämää ajatellen on hyvä, sillä osaaminen ei sido pelkästään pelialaan."
– Peliala kiinnosti kovasti ja asiaa googlettaessani huomasin, että Kajaanin ammattikorkeakoulu järjestää pelialan opintoja Kajaanissa ja Raahessa. Hain siis ja pääsin Raaheen pelialan tradenomikoulutukseen, Tommi valottaa polkuaan.
Opiskeluelämä on toistaiseksi ruksinut kaikki boksit odotusten suhteen. Projekteja on paljon ja opiskelu on käytännönläheistä. Pelialan porukkaa Tommi kehuu tiiviiksi yhteisöksi. Asioita järjestetään yhdessä ja opiskelijoista huolehditaan myös Kajaanin ammattikorkeakoulun puolelta hyvin. Pelialalla käydään alan osaamista laajasti läpi, eli työelämää varten saadut eväät ovat hyvät.
– Kyllä itselläkin pitää olla kiinnostusta alaan, mutta koulu potkii opiskelijoita kuitenkin ihan oikeaan suuntaan.
Tommi ei tuntenut Raahea entuudestaan. Itse asiassa hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt Ylivieskaa pohjoisemmassa.
– Pieni paikkakuntahan tämä on, mutta ei se minua häiritse. Luonnonläheisessä kaupungissa on kaikki palvelut lähellä, asiat kunnossa ja asuntojakin löytyy helposti. Ei siis mitään valittamista, kuvailee kotihiireksikin itseään kutsuva Tommi uutta kotikaupunkiaan.
Varsinaisia unelma-ammatteja Tommilla ei ole, mutta ohjelmointiopinnot mahdollistavat toki monenlaista. Peliala olisi ehkä se ensisijainen toivekuvio, mutta myös softapuoli kiinnostaa. Opinnoissa painottuu ohjelmointi aika paljon, joka tarjoaa hyvät eväät monenlaisiin tehtäviin.
Rannikkokaupungista toiseen ja etelästä pohjoiseen hypännyt Tommi ei arkaile tulevaisuudensuunnitelmien kanssa. Työllistymisessä ratkaisee mielekäs työpaikka, ei niinkään paikkakunta. Tiedä vaikka unelmien työ löytyisi ulkomailta.
– Opiskelen itseäni varten. Asetelma työelämää ajatellen on hyvä, sillä en ole osaamisen puolesta sidottu pelkästään pelialaan. Vaikka kilpailu on kovaa, voi ohjelmointiin liittyvä työpaikka tulla vastaan mistä päin tahansa. Eihän se ole silloinkaan kuin hypätä, Tommi naurahtaa.