Brahe on valittu mukaan toiminnanohjauksen kokeiluun
Kokeilun tavoitteena on parantaa uuden ohjausmallin avulla ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta ja laatua sekä lisätä koulutuksen järjestäjän, työ- ja elinkeinoelämän, hallinnon ja alueen välistä vuoropuhelua. Kokeilu jatkuu vuoden 2033 loppuun saakka. Kokeiluun valittiin yhteensä 40 koulutuksen järjestäjää Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) toteuttaman hakemusten pisteytyksen pohjalta. Hakijoita oli 85.
Kokeiluun valituille koulutuksen järjestäjille on myönnetty kokeiluluvat, joiden perusteella ne voivat järjestää nykyistä vapaammin lähes kaikkia ammatillisia tutkintoja ja koulutuksia. Kokeilulupa korvaa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisen tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan kokeilun ajaksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö käy kevään 2026 aikana kunkin kokeiluun valitun koulutuksen järjestäjän kanssa neuvottelut, joissa sovitaan kokeilun tavoitteista ja toimenpiteistä koulutustarjonnan ja työmarkkinoiden kohtaannon sekä laadun varmistamiseksi.
Koulutuskuntayhtymän johtaja, rehtori Jaana Ritola sanoo kokeiluun pääsyn olevan osoitus Brahen pitkäjänteisestä työstä opetuksen ja laadun kehityksen parissa.
– Tämä on meidän yhteinen saavutus.
