Hyppää sisältöön

In English

9.10.2023

Korkeakoulupäivästä ideoita jatko-opintoihin

Korkeakoulupäivä on hyvä tilaisuus opiskelijoille perehtyä esimerkiksi polku- ja väyläopintoihin.

Koulutuskeskus Brahe järjestää tiistaina 10.10.2023 Klo 11-15 korkeakoulupäivän. Korkeakoulupäivä järjestetään Brahessa ensimmäistä kertaa, mutta siitä on tarkoitus tulla pysyvä tapahtuma. 

Päivän aikana korkeakoulut esittelevät opiskelumahdollisuuksiaan. Päivä on opiskelijoille tilaisuus hahmottaa omia tulevaisuudensuunnitelmiaan. Korkeakoulupäivä on avoin myös Koulutuskeskus Brahen ulkopuolisille, ja sinne on kutsuttu omien opiskelijoiden lisäksi esimerkiksi muita lähialueen toisen asteen opiskelijoita. 

Päivässä on korkeakoulujen esittelypisteitä, infoja sekä opiskelukokemuksia. Korkeakouluista mukana ovat Centria-ammattikorkeakoulu, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu. Korkeakouluinfo Tervahovinkadun auditoriossa alkaa klo 12.

Koulutuskeskus Brahessa on tehty töitä sen eteen, että varmistetaan opiskelijoille sujuvat väylät korkea-asteelle. Koulutuskeskus Brahessa on mahdollista suorittaa jo perustutkintoa suorittaessa korkeakouluopintoja. Polku- ja väyläopinnoilla opiskelija voi varmistaa paikkansa jatko-opintoihin. Korkeakoulupäivä on hyvä tilaisuus opiskelijoille perehtyä polku- ja väyläopintoihin. 

Lisätietoa korkeakoulupäivästä ja aikataulu: https://www.brahe.fi/korkeakoulupaiva