Raahen seutukunnan yhteiselle yhteishakukampanjalle kunniamaininta vuoden VIMMA-viestintätekona
Tunnustus myönnettiin AMKE ry:n järjestämässä ammatillisen koulutuksen viestintäammattilaisten vuosittaisessa VIMMA-seminaarissa. Vuoden VIMMAteko on ammatillisen koulutuksen mielikuvaa ja arvostusta kasvattava viestinnällinen ponnistus. Tunnustuksen saajan valinnassa painotetaan erityisesti viestintäteon vaikutusta ja ainutlaatuisuutta.
Raahen seutukunnan toisen asteen yhteishakukampanja kokosi yhteen alueen ammatilliset oppilaitokset ja lukiot viestimään yhteisellä ilmeellä ja viestillä. Kampanjan keskiössä olivat aidot opiskelijatarinat sekä ajatus siitä, että laadukas koulutus löytyy läheltä. Kampanja näkyi laajasti sosiaalisessa mediassa, paikallislehdissä, ulkomainonnassa sekä yhteisenä oppilaitosten esittelynä peruskoulujen Wilmassa. Se tavoitti nuorten lisäksi myös huoltajat ja vahvisti mielikuvaa Raahen seutukunnasta monipuolisten koulutusmahdollisuuksien alueena.
Raadin mukaan kampanja erottui erityisesti yhteistyöllään ja kyvyllään rakentaa yhtenäistä kuvaa toisen asteen koulutuksesta ilman vastakkainasettelua.
”Olemme Koulutuskeskus Brahessa erittäin kiitollisia kunniamaininnasta ja se vahvistaa uskoamme siihen, että yhteistyöllä syntyy vaikuttavampaa viestintää", toteaa kuntayhtymän johtaja, rehtori Jaana Ritola. "Raahen seutukunnassa laadittu yhteinen toisen asteen koulutuksen strategia konkretisoitui nyt ensimmäistä kertaa myös koko alueen yhteishakukampanjaksi, ja palaute on ollut myönteistä. Tästä on hienoa jatkaa yhdessä työtä alueemme koulutuksen ja elinvoiman vahvistamiseksi. Suosittelemme lämpimästi vastaavaa yhteistyötä myös muille alueille", vinkkaa Ritola.
Ykkössijan Vuoden VIMMAtekona sai konditoria-alan huippuosaamiskeskus Pastry Saimaa.

