Kansainvälisyys kuuluu kaikille
Kun Braheen tulee vaihto-opiskelijoita eri puolilta Eurooppaa, usein ensimmäinen brahelainen, jonka he kohtaavat, on laitoshuoltajamme Maili Ahola. Hän käy mielellään hakemassa kansainväliset vieraat lentokentältä. Yleensä he saapuvat viikonloppuna.
Mailille on tärkeää, että tulijat viihtyvät. Kun Braheen tuli saksalaisia opiskelijoita huhtikuun alussa, hän kävi etukäteen tarkistamassa tulevien vaihto-opiskelijoiden asunnon.
– Kävin laittamassa pedit. Katsoin, että kaikki on kunnossa. Vein sinne kotoani yhden maljakon, Maili kertoo.
Maili on myös pessyt vaihto-opiskelijoiden pyykit.
Brahen kv-toimistossa tiedetään, että jos jossain liikkuvuuksiin liittyvissä käytännön asioissa tarvitaan apua, Maili auttaa. Usein hän hoitaa kuljetuksia, mutta toisinaan myös esimerkiksi isojen ryhmien työpajoissa hän on ollut huolehtimassa Veteraanimajalla keittiön puolella, että ruokahuolto toimii.
Koulutuskeskus Brahen kv-koordinaattori Ari Hannus muistuttaa, että kaikkien brahelaisten on mahdollista osallistua kansainväliseen toimintaan. Se ei ole pelkästään opiskelijoille ja opettajille.
– Kaikkien henkilökunnasta on mahdollista hakeutua Erasmus-vaihtojaksoille tai kielikursseille.

Kuva: Pauliina Mathlin
Kielitaito ja kulttuurien tuntemus kehittyy
Maili ei osaa hyvin englantia, mutta hän ei anna sen rajoittaa kv-toimintaansa. Ihmisten kanssa pärjää Google-kääntäjällä, ja elekieli auttaa. Suomalaiset opiskelijat voivat tulkata tarvittaessa. Maili kuitenkin opiskelee koko ajan englantia, ja haluaa oppia sitä lisää. Halu kehittää omaa kielitaitoa on yksi syy, jonka takia hän haluaa olla tekemisissä vaihtoon tulevien kanssa.
– Haluan oppia englantia. Opinkin, kun kuuntelen puhetta. Samalla pääsen tietämään heidän kulttuureistaan.
Omaa ympäristöä katselee eri silmin, kun huomaa, mihin muualta tulevat kiinnittävät huomiota. Maili viettää kv-vieraiden kanssa toisinaan myös vapaa-aikaa.
– Toiset tykkää hirveästi käydä laavuilla, Maili kertoo.
Maili tekee mielellään vähän enemmän, kuin häneltä odotetaan. Yksi hänen bravuurinsa on leipoa vaihto-opiskelijoille ja opettajille. Hänen bravuurinsa on tyrnikakku.
– Viimeksi vein toscakakkua.
Isona apuna vapaa-ajan aktiviteeteissa Maililla ovat hänen omat poikansa, jotka mielellään ovat mukana ja puhuvat hyvää englantia.
– Kun tänä keväänä kävi belgialaisia, he olivat iltaa viettämässä minun poikien kämpillä, ja tarjosin heille iltapalat siellä.
Kansainvälisten vieraiden kanssa on ollut monta mieleenpainuvaa kohtaamista. Joihinkin Raahessa olleisiin opiskelijoihin ja opettajiin yhteys on säilynyt.
– Yhden unkarilaisen opettajan kanssa ollaan Facebook-kavereita. Ja minun pojat pitävät belgialaisiin opiskelijoihin yhteyttä, Maili kertoo.
Mailille on jäänyt mieleen esimerkiksi se, kun hän oli mukana käyttämässä irlantilaisia opiskelijoita hiihtämässä.
– He olivat ensimmäistä kertaa suksilla.
Mailin mielestä kv-toiminta lisää työhyvinvointia ja työtyytyväisyyttä. Hänen alallaan uudet työntekijät ovat usein maahanmuuttajataustaisia. Kulttuuri- ja kansainvälisyysosaamista tarvitaan.