Koulutuskeskus Brahe on valittu Vuoden Skills-toimijaksi
Ammatillisen koulutuksen kilpailutoimintaa järjestävä Skills Finland valitsee vuosittain Vuoden Skills-toimijan. Palkinto on uusi, se on jaettu vuodesta 2022 lähtien. Palkinto jaetaan vuorovuosin kotimaisesta ja kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. Tänä vuonna palkinto jaettiin kotimaisesta kilpailutoiminnasta. Palkintoperusteissa painotettiin tänä vuonna yritysyhteistyötä ja opiskelijoiden osallisuutta.
Palkintoraati perustelee valintaansa seuraavasti:
Brahe on aktiivisesti edistänyt kilpailutoimintaa viimeisen viiden vuoden aikana, ja tehnyt esimerkillisesti Skills-toimintaa tunnetuksi opiskelijoille ja henkilökunnalle. Taitaja-semifinalistien määrä on kasvanut huomattavasti tämän aktiivisen työn seurauksena. Oppilaitos on aloittanut oman ikärajattoman Skills-kilpailun, johon kaikki saavat osallistua. Myös työelämä on otettu vahvasti mukaan kilpailutoimintaan. Koulutuskuntayhtymä Brahe osoittaa omalla esimerkillään, että Taitaja-toiminta ei ole vain suurten koulutuksen järjestäjien juttu. Kukin toimija voi rakentaa ammattitaitokilpailutoiminnan ympärille omannäköisensä kokonaisuuden.