Hyppää sisältöön

In English

17.4.2022
Saari Aija

Ensimmäinen työviikko ja Semana Santa

Ensimmäinen viikko työharjottelupaikassa jäi lyhyeksi, koska pääsiäisviikon takia torstai ja perjantai oli vapaapäiviä. Täällä Semana Senta (= Pyhä viikko) on vuoden suurin juhla, ja koko viikon ajan kaupunki on täyttynyt erilaisista kulkueista ja tuhansista turisteista.

Työpaikalla ehdin viikosta olla kolme päivää ja tässä ajassa ehdin tehdä paljon: Yritys tarvitsi muun muassa kaikista sohvistaan kaksiulotteiset mittapiirustukset nettisivuilleen ja tein ne Alankomaista tulleen työharjoittelijan kanssa. Tein suurimmaksi osaksi töitä PhotoShopin parissa, tein mainoksia ja avustin suunnittelijoita moodboardien kanssa.

Pitkän viikonlopun aikana vietin paljon aikaa rannalla ja Fuengirolaa kierrellen. Kelit on ollut suotuisat ja nyt loppuviikosta lämpötilakin nousi kolmeenkymmeneen asteeseen, eli kyllä tarkenee. sun Olen viettänyt aikaa myös uusien tuttavien kanssa ja erään suomalaisen tytön kanssa käytiinkin mm. paikallisessa eläintarhassa. smile

Kulkue
Kulkueissa isot ihmisjoukot kantavat patsaita orkesterin soittaessa.

 

Sisäkuva myymälästä
Zoco Homen myymälätilat.

Apina

Toinen apina

Eläimiä eläintarhasta